Talvisodassa Maunukselaan pudonneen venäläisen pommikoneen tarina

Ильюшин ДБ-3, Ильюшин Дальний бомбардировщик 3, Iljušin Dalni Bombardirovštšik, Dalnyi Bombardirovschik DB-3
Kuva: Heimo Siiropään kokoelmat

[1]Talvisodan loppupäivinä 11. maaliskuuta alasammuttu venäläinen DB-3 pommikone tunnetaan ilmailuhistorian harrastajien keskuudessa “Maunukselan” koneena. Maunukselaan pudonnut pommikone oli tyypiltään DB-3 merkkinen kaksimoottorinen keskiraskas pommikone. Kone oli Iljushinin suunnittelema ja oli toiseksi yleisin Neuvostoliiton käyttämä pommikone talvisodassa. Yleisin Neuvostoliiton käyttämä pommikonetyyppi oli Tupolevin suunnittelema SB-2. Iljushin DB-3 koneen ensilento oli vuonna 1935. Kone perustui aikaisempaan DB-2 koneeseen jolla oli hallussaan useita matkalentoennätyksiä. Koneen tyyppi nimi DB tulee venäjän sanoista “Dalnyi Bombardirovschik” eli suomeksi “Pitkänmatkan pommittaja” tai “kaukopommittaja”. Kuvaavaa 30-luvun ilmapiirille oli, että yhdellä ennätyslennolla DB-2 koneella Moskovasta New Yorkiin Suomen viranomaisille ilmoitettiin, että kyseinen kone lentää Suomen yli “pysähtymättä”!

Etelä- ja Länsi-Suomen pommituslennot lähtivät usein Virosta

[2]Takaisin "Maunukselan koneen" kohtaloon. Kyseinen pommikone starttasi neljänkymmenenviiden DB-3 pommikoneen kanssa Kuusikun lentokentältä Virosta. Kuusikun lentokenttä sijaitsee Keski-Virossa, 65 kilometriä Tallinnasta etelään. Virohan oli miehitetty aikaisemmin syksyllä ja sen lentokentät oli otettu Neuvostoliiton ilmavoimien käyttöön. Yleensä Neuvostoliiton ilmavoimien haltuunottamat lentokentät sijaitsivat rannikolla, kuten Paldiski melkein Helsinkiä vastapäätä. Näin täydennykset saatiin tuotua meritse ja seuraava hyökkäyskohde eli Suomi oli lähellä. Mutta myös Kuusikun lentokenttä oli kelvollinen Neuvosto-ilmavoimille, sillä kentän pohjoispuolitse kulki pistoraide. Ammus-, polttoaine- sekä tarviketoimitukset tuotiin rautateitse. Kuusikun kentältä lähteneet pommikoneet kuuluivat 7DBAP yksikköön. Lyhenne tarkoittaa, että pommikoneet kuuluivat seitsemänteen DB-3 pommikoneilla varustettuun pommituskonerykmenttiin.

[3]Pommituskoneiden maalina oli jälleen kerran Kouvola ja Korian sillat. Kouvola oli talvisodassa toiseksi eniten pommitettu kaupunki heti Viipurin jälkeen. Kouvolaan pudotettiin talvisodan aikana noin 12500 erikokoista lentopommia. Ja kun Kouvola oli siihen aikaan paljon pienempi kuin nykyään, ei sinne montaa ehjää taloa jäänyt. Tuo Kouvolaan pudotettujen pommien määrä vaikuttaa todella suurelta. Toisissa lähteissä mainitaan 2000:sta pommista. Molemmat luvut ovat periaatteessa oikein. Tuohon isompaan lukuun on lisätty niinsanotut “Molotovin leipäkorit” josta yhdestä pommista sinkoutuu ulos kymmeniä pienempiä pommeja. “Molotovin leipäkori” oli viralliselta nimeltään RRAB-3 pommisäiliö. Se oli peltinen pommisäiliö mitoiltaan noin 2,5 metriä pitkä, 90 cm halkaisijaltaan ja sen pyrstö-osassa olivat siivekkeet, jotka saivat pommin pudotessaan vinhasti pyörivään liikkeeseen. Pommin sisällä oli 60 pientä fosforipommia, joille oli luukut säiliön kyljessä. Lisäksi siellä oli pienet jouset, jotka sinkosivat fosforipommit ulos pyörivästä säiliöstä. Pommin tuhovaikutus oli erittäin suuri vanhoilla puutalo alueilla Kouvolassa ja Viipurissa. Eräs vanhempi väestönsuojelumies kerto,i että fosforipommi oli pirullinen pommi. Se ei sammunut vedellä eikä muillakaan konsteilla, vaan paloi niin kauan kun fosforia riitti. Pommi meni lapiosta läpi ellei sitä “lillutellut” niin, että se oli koko ajan liikkeellä. Näin sen sai heitettyä lumihankeen. Lienee turha mainita että venäläisten käyttämät fosforipommit ja räjähtävät luodit olivat kansainvälisesti kiellettyjä sodankäyntivälineitä. Molotovin leipäkori sai nimensä Neuvostoliiton silloisen ulkoministerin Vjatseslav Molotovin Moskovan radiossa pitämästään puheesta Helsingin ensimmäisten pommitusten jälkeen, joissa sai surmansa satakunta suomalaista. Molotov ilmoitti, että Neuvostoliitto ei suinkaan pommittanut Helsinkiä vaan lentäjät pudottivat leipää Suomen nälkää näkevälle kansalle!

[4]Syyt Kouvolan ratapihan ja Korian siltojen jatkuvaan pommitukseen oli niiden tärkeä sijainti armeijan huollon kannalta. Jos Korian sillat olisi katkaistu tai Kouvolan ratapiha tuhottu, olisi se vaikeuttanut huomattavasti armeijan huoltoa ja tarvike/miehistökuljetuksia. Tämän vuoksi aloitettiin jo talvisodan aikana rakentamaan pistoraidetta Korialta Voikkaalle. Rata, joka nykyisin on pyörätienä valmistui tosin vasta syksyllä 1940. Sen käyttö oli vähäistä koska Korian siltaa ei saatu tuhottua. Talvisodan aikana Korian siltoja pommitettiin ankarasti ja siltojen molempiin päissä oleviin penkkoihin saatiin osumia, muttei itse siltoihin. Tai yksi täysosuma saatiin keskelle rautatiesillan vieressä kulkevaa maantiesiltaan. Mutta pommi ei räjähtänyt vaan meni läpi sillan puulankutuksesta osumatta sillan teräsrakenteisiin. Pommi oli tarkoitettu pureutumaan syvälle vieressä kulkevan rautatiesillan betonirakenteisiin ja räjähtämään siellä. Puulankutuksessa olevasta pyöreästä reiästä voitiin mitata, että 500 kiloinen se oli, ja siellä se on vieläkin. Silta korjattiin välittömästi, vain pari kansilankkua vaihdettiin.

Korian sillat nykyisin. Betoninen kaksiraiteinen rautatiesilta valmistui vuonna 1925 ja on kestänyt paikallaan niin sodan kuin rauhankin ajat. Maantiesilta sijaitsee rautatiesillan kyljessä pohjoispuolella
Kuva: Juha Ritari

Sotilaita Korian sillalla
Kuva kirjoittajan kokoelmista

DB-3 -koneen kohtalo

[5]Maaliskuun 11. päivänä 1940 Korian siltoja puolusti vänrikki Jaakko Simonlinnan johtama 29. Kevyt IT- jaos. Jaoksen 40 mm ruotsalaiset Bofors tykit saivat osuman yhteen Kuusikun kentältä lähteneeseen 7DBAP pommitusrykmentin DB-3 koneeseen. Pommikone kuului pommitusrykmentin toisen eskadrillin (laivueen) vahvuuteen ja sitä ohjasi kapteeni Konstantin Pileh. Pommikone syöksyi jyrkässä kulmassa maahan koko nelihenkisen miehistön saadessa välittömästi surmansa. Miehistöön kuuluivat koneen ohjaaja Kapteeni Konstantin Pileh, Kapteeni Vladimir Tarakanov, Nuorempi Aliupseeri Nikifor Sidorenko ja Nuorempi Aliupseeri Tihon Eidelman. Pommikoneen putoamispaikka oli noin 500 metriä vanhainkodista länteen. Nykyisin Mäkikylän palvelukeskus. Pommikone pirstoutui törmäyksessä routaiseen maahan täydellisesti. Vain joitakin moottorin, potkurin ja laskutelineen osia oli tunnistettavissa. Törmäys paikka on nykyisin jäänyt asutuksen alle, mutta talvella 1940 paikka oli kannokkoa, josta puut oli kaadettu syksyllä nurin ja pinottu Nirvisiin menevän tien viereen odottamaan kuljetusta. Tähän kannokkoon ja puupinon viereen noin 60 metriä Nirvisiin menevän tien viereen pommikone iskeytyi hirvittävällä voimalla. Ensimmäinen silminnäkijä oli Nirvisten talojen renki joka hevosineen oli tuomassa aamulla lypsettyä maitoa kauppoihin. Kaksikko väisti metalli- ja sirpalesateen, mutta hevonen pillastui ja shokissa olevat sekä renki että hevonen pysähtyivät vasta ensimmäisen kaupan pihassa. Hieman ennen pommikoneen maahan syöksyä yksi miehistön jäsen yritti poistua koneesta. Mitä ilmeisimmin hän oli koneen nokassa istuva pommittaja jolla oli helpoin reitti pudottautua nokassa olevan pohjaluukun kautta. Mutta hänen laskuvarjonsa ei auennut ajoissa ja hän iskeytyi kannokon vieressä olevaan suureen kuuseen minne hän jäi hengettömänä roikkumaan usean metrin korkeuteen. Muut miehistön jäsenet murskautuivat pahoin niin, että paikalle saapuvat näkivät hirvittävän näkymän. Maassa ja puiden oksilla oli ihmisruumiin osia ja suolistoa roikkui puupinojen päällä. Uteliaita saapui paikalle nopeasti, mutta noin kymmenen minuutin kuluttua paikalle saapui poliisin mustamaija, jonka jälkeen poliisit hätistelivät uteliaat kauemmaksi.

[6]Yksi poliisin hätystelemistä pojista oli silloin 16-vuotias Kalevi Leppä, joka muisteli tapahtumia myöhemmin näin: "Olin silloin apupoikana Kymin verstaalla. Seurailin tapani mukaan pommikoneiden lentoja. Sinä päivänä niitä olikin paljon liikkeellä ja suunta näytti olevan Koria. Koneet tulivat jonossa kolmen koneen V-muodostelmassa ja niitä näytti tulevan loputtomiin. Ilmatorjunta ampui koko ajan ja V-muodostelman johtokoneen vasemman puoleinen pommikone sai osuman. Se kallistui ja alkoi savuta kääntyen tulosuuntaansa. Melkein samanaikaisesti johtokoneen oikeanpuoleinen pommikone sai myös osuman. Se ei savunnut tai syttynyt tuleen, mutta syöksyi jyrkästi alaspäin aina maahan asti. Ehkä ohjaajaan oli osunut? Laskeskelin, että putoamispaikka oli jossain vanhainkodin lähellä ja lähdin sinnepäin. Sinne vei vain yksi tie, mutta se oli jo suljettu sivullisilta. Mutta huomasin, että takaa oli tulossa hevonen lantakuorman kanssa ja hyppäsin siihen apupojaksi ja pääsin läpi tiesulusta. Koneen putoamispaikalla ei ollut paljon; moottorin osia ja vääntyneitä potkureita. lentäjien jäänteet oli jo kasattu yhteen kasaan. Ja pian poliisit tulivat paikalle ja käskivät meidät kauemmaksi. Sota-ajan tavan mukaan lentäjät haudattiin lähistölle räjäyttämällä routaiseen maahan kuoppa, johon heidät kannettiin. Mutta kaikkea ei löydetty, sillä pikkupojat löysivät myöhemmin keväällä hienon turkisvuoratun lentäjän hansikkaan, mutta heittivät sen pois, koska entisen omistajan peukalo oli vielä siellä! Välirauhan aikana keväällä 1940 paikalle saapui neuvostoliittolainen komennuskunta johtajanaan erittäin tiukkailmeinen ja -ääninen punaupseeri, jota aikalaiset vieläkin muistelevat pelolla! Hänen johdollaan lentäjien jäänteet kaivettiin ylös ja vietiin rajan taakse."

Putoamispaikka

[7]Pommikoneen tarkkaa putoamispaikkaa on viime vuosina etsitty ilmailuharrastelijoiden toimesta mutta huonoin tuloksin. Tunnetut sotahistorian harrastajat Jukka Vesen ja Heimo Siiropää ovat jo kahtena kesänä metallinpaljastimen kanssa tutkineet sitä aluetta mihin pommikoneen ilmoitettiin pudonneen. Löytymistä vaikeuttaa se, että tie nykyisin kulkee eri paikassa kuin vuonna 1940.

[8]Kaakkois-Suomen ilmailuhistoriaan hyvin perehtyneet Jukka Vesen ja Heimo Siiropää ovat vuosien etsintöjen tuloksena onnistuneet löytämään lähes kattavasti kaikkien Kouvolan ympäristöön pudonneiden koneiden putoamispaikat. Samalla he ovat keränneet kaikkea mahdollista tietoa kustakin tapahtumasta.

[9]Kahtena kesänä he ovat metallinpaljastimien kanssa tutkineet tätäkin aluetta, mihin DB-3:n on ilmoitettu pudonneen. Pommikoneen totaalisen tuhon yhteydessä putoamispaikalle jää aina varmasti jonkin verran metallinpalasia. Metallinpaljastimella voidaan löytää pitkään näkymättömissä ollut maahan porautunut pienikin metallinpala. Paikka vain ei ole vielä osunut kohdalle. Löytymistä vaikeuttaa asutuksen leviäminen oletetulle putoamispaikalle ja tiestön muuttuminen 70 vuoden aikana.

[10]Artikkelissa mainitut Kouvolan ratapiha, Korian sillat, Maunuksela ja Ikolanjärvi löytyvät niminä kartalta.