Tiistai 27.06.2017
UTIN ILMAKILTA ry UTTI 

Utin lentotukikohta

GoTop

spacer

Utin lentoaseman perustaminen

nieuportit
Punaisten Nieuport-koneita Utin aseman pellolla

Utin lentoasema perustettiin Päämajan 23.4.1918 tekemällä päätöksellä.

Utin lentotukikohdan toiminnan voidaan katsoa alkaneen 2.4.1918, jolloin punaisten joukkojen keskisen rintaman 3-4 Nieuport-konetta lennettiin Uttiin entiselle kilpa-ajoradalle. Punaiset joutuivat pakenemaan 30.4. ja polttivat koneensa Utin rautatieaseman pellolla.

punakoneet
Poltetut koneet Utin aseman pellolla

Ylipäällikkö Mannerheim oli 23.4.1918 määrännyt Uttiin perustettavaksi lentokoulun ja lentovarikon maakoneille heti, kun se on mahdollista. Antreassa olleen Lento-osasto II:n uudeksi sijoituspaikaksi määrättiin 6.5.1918 Utti.

Toimiin Utin lentoaseman perustamiseksi ryhdyttiin heti, kun Kouvolan seudut oli 3.5. vallattu. Tässä tarkoituksessa saapuivat toukokuun 10. päivänä luutnantit Pajunen ja Michelsson 8 vartiomiehen ja 200 vangin kera Uttiin kentänraivaustöihin.

Ensimmäiset koneet, kaksi venäläistä Nieuport 23-hävittäjää ja kaksi saksalaista D.F.W.-tiedustelukonetta sekä yksi venäläinen Nieuport 10-tiedustelukone lennettiin 14. ja 15. 6. Uttiin Lappeenrannasta, johon ne oli väliaikaisesti 10.5. siirretty Antreasta. Kentälle oli pystytetty kaksi Saksasta ostettua ja yksi venäläisiltä jäänyt kangashalli. Nimeksi tuli Lentoasema Utti. Tukikohdan nimi muuttui vuosien kuluessa lukuisia kertoja, joten seuraavassa tekstissä nimet ovat lihavoituina.

Tukikohdan komentajat

Päälliköksi nimitettiin 10.5.1918 luutnantti Alfred Michelsson, sitten 20.8.1918 jääkäriluutnantti Gunnar Holmqvist ja hänen jälkeensä saksalainen yliluutnantti Arnold Graefe syyskuun alusta. Utin komentajat seuraavan vuoden alusta sotiin saakka:

spacer
Utin lentotukikohdan komentajat
1919-1920Vänrikki Erik Stenbäck
1921-1924Luutnantti Allan Gottleben
1924-1925Jääkärimajuri Lars Melander
1926Kapteeni Jorma Almberg
1926-1937Jääkärieversti Väinö Snellman (myöh. Virkkunen)
1939-1943Eversti Richard Lorenz
1944Eversti G E Magnusson
spacer

Utista Santahaminaan ja takaisin

utti-18
Utin lentokenttä v. 1918

Lentäjien koulutus aloitettiin Utissa jo samana vuonna ja ensimmäinen Suomessa koulutettu ohjaaja lensi Utissa loppusyksyllä 1918. Yksikön nimi muutettiin 14.10.1918 Lento-osasto3:ksi. Tarpeellisten rakennusten puuttuessa yksikkö oli kuitenkin pakko siirtää 1.11.1918 Santahaminaan, missä se liitettiin pääosin Santahaminassa perustettuun Lentopataljoonaan.

Lentojoukkoja alettiin kutsua Ilmailuvoimiksi ja Lento-osasto 3:n nimi muuttui Ilmailuasema II:ksi 10.7.1919 ja se sai käskyn ryhtyä valmistelemaan siirtymistä tulevaan toimipaikkaansa Uttiin.

graefe
Utin lentokentän henkilökuntaa v. 1918, komentaja Graefe keskellä

Ilmailuasema II ei välttynyt nimenmuutoksilta pitkään, sillä 1.4.1921 sen nimi muutettiin Ilmailuosasto 1:ksi. Se käsitti tällöin tiedustelulaivueen ja taistelulaivueen, joista viimemainittu kuitenkin pian muutettiin hävittäjälaivueeksi. 1.3.1923 näistä laivueista muodostettiin Hävittäjäeskaaderi, johon kuului 3 laivuetta, ja Maatiedustelulaivue, kunnes ne jälleen 1.4.1926 yhdistettiin Maalentoeskaaderiksi.

Ilmailuvoimiemme koulutus ja kehittäminen oli silloin nuorissa käsissä, sillä mm. vuonna 1921 oli kolmesta ilmailuosaston päälliköstä vain yksi arvoltaan kapteeni kahden muun ollessa luutnantteja. Nuoruuden innolla paneuduttiin uuden elementin valloittamiseen, vaikka aluksi olikin pakko tukeutua saksalaiseen, ranskalaiseen ja englantilaiseen asiantuntija- ja koulutusapuun.

Maalentoeskaaderista Lentorykmentiksi

Vuonna 1923 suoritettiin ilmavoimissa edelleen uudelleenjärjestelyjä, missä yhteydessä Uttiin sijoitettiin hävittäjäeskaaderi ja aloitettiin voimakas hävittäjälentäjien koulutus ja hävittäjätoiminnan kehittely. Rauhan vuosina 1920-ja 1930-luvuilla nostattelivat "uttilaisten" Martinsydet, Caudronit, Fokkerit, Gamecockit ja monet muut konetyypit pölypilviä Utin hiekkakentän kuivasta pinnasta. Tulevia taistelulentäjiä pyrittiin harjoituksilla kehittämään mahdollisimman korkeatasoisiksi. Kaiken perustana oli koneen täydellinen hallinta ilmassa. Vasta sitten päästiin harjoittelemaan osastolentoa, pommituksia, viestinpudotusta, tiedustelua valokuvauksineen, ammuntoja ja tietenkin ilmataisteluja. Merkittävän työn hävittäjäilmailumme kehittämiseksi suoritti 1930 luvulla Utissa komentajana toiminut eversti Väinö Fredrik Virkkunen (entinen Snellman). Tuolloin ei vielä aavistettu, että saavutettu taito joutuisi varsin pian tulikokeeseensa.

Jälleen kerran tapahtui nimenmuutos 15.7.1933, jolloin Maalentoeskaaderi muuttui Lentoasema 1:ksi. Siihen kuuluivat Lentolaivueet 10 ja 24, joiden koneina olivat Sääski ja DeHavilland Moth tiedustelussa ja Gloster Gamecock hävittäjätorjunnassa. Vuonna 1936 ilmavoimissa suoritettiin perusteellinen uudistus siirtymällä rykmenttikokoonpanoon. Uttiin sijoitettiin Lentorykmentti 2, joka esikunnan lisäksi käsitti Hävittäjälentolaivueet 24 ja 26, joka oli perustettu Suur-Merijoelle 1930-luvun puolivälissä ja siirrettiin Uttiin helmikuun alusta 1938. Niiden taistelukonekalustona olivat Gloster Gamecock (GA) ja Bristol Bulldog (BU)-hävittäjät. Vuonna 1939 Lentolaivue 24 varustettiin Fokker D 21 (FR)-hävittäjillä. Tukikohdan nimi muuttui 1.1.1938 Lentorykmentti 2:ksi.

Lentorykmentti 2:n Talvisota

talvitukik
Talvisodan aikaiset lentotukikohdat

Talvisodan syttyessä 30.11.1939 oli Lentorykmentti 2:n ryhmitys ja kalusto seuraava: Lentolaivue 24 Immolassa, Fokker D 21-koneita, Lentolaivue 26 Rautalammilla, 10 Bristol Bulldog-konetta. Lentorykmentin esikunta oli Immolassa, josta siirtyi 27.11.39 Joutsenoon ja edelleen 21.1.1940 Selänpäähän. Rykmentin komentajaksi oli määrätty everstiluutnantti R Lorentz.

Lentolaivue 24:n lentueet toimivat sodan aikana seuraavista tukikohdista: Immola, Suur-Merijoki, Lappeenranta, Ruokolahti, Mensunkangas, Utti, Joutseno, Lemi, Värtsilä, Ristiina, Lahti, Littoinen ja Naantali.

Lentolaivue 26: n lentueiden tukikohtina olivat Rautalampi, Mensunkangas, Käkisalmi, Utti, Lappeenranta, Joutseno, Immola, Ruokolahti, Värtsilä, Kuluntalahti ja Littoinen. Tammikuussa 1940 laivue sai Gloster Gladiator-koneita, jotka kuitenkin helmikuussa luovutettiin lentorykmentti 1:lle, kun laivue sai Fiat G-50-kaluston.

Joulukuun 8.päivänä aloitettiin kokonaan uuden laivueen, Lentolaivue 28, perustaminen. Se sai kalustokseen Morane Saulnier 406-koneet, jotka saatiin maahan helmikuun 1940 aikana. Perustaminen tapahtui tammi-helmikuun vaihteessa Säkylässä. Muina tukikohtina olivat Turku, Hollola ja Utti.

Helmikuun 19.päivänä 1940 alkoi henkilökuntaa kokoontua toiseenkin uuteen laivueeseen, Lentolaivue 22:een, joka perustettiin Hollolassa. Kalustoksi oli hankittu Brewster 239-koneet, joita sodan päättymiseen mennessä ehti saapua vain viisi konetta. Laivueelle oli varattu myös Hurricane-kalustoa, mutta se oli Lentolaivue 28:n hallussa ja jäikin sille sodan päättymiseen asti, joskaan koneita ei käytetty sotatoimiin.

Talvisodan 105:n taistelupäivän aikana Lentorykmentti 2:n ohjaajat suorittivat kiitettävästi oman osuutensa taistelussa musertavaa ylivoimaa vastaan ampumalla alas omaa selustaamme ja kotiseutuamme terrorisoivia viholliskoneita sekä suojaamalla elintärkeitä liikenneyhteyksiämme. Sodan loppupäivinä Lentorykmentti 2:n koneet hyökkäsivät myös Viipurinlahden yli jäitse eteneviä vihollisrivistöjä vastaan tukien Viipurinlahdelle nopeasti siirrettyjä hajanaisia ja vajaavarusteisia puolustusjoukkojamme.

Lentorykmentti 2:lla sodan alussa olleiden ja sodan aikana saamien koneiden kokonaismäärä oli 142 konetta. Näistä tuhoitui 29, vaurioitui pahoin 41 ja luovutettiin muille yksiköille 20. Merkittäviä ilmataisteluita käytiin 493. Niissä ammuttiin alas 239 viholliskonetta. Kaatuneina rykmentti menetti 15 ohjaajaa ja haavoittuneina 16 ohjaajaa.

Utissa on toiminut 1.10.1941 alkaen Mekaanikkokoulu jonka nimi 1.1.1945 muutettiin Lentojoukkojen Teknilliseksi Kouluksi ja se toimi Utissa 1.1.1945 asti. Utissa kyseisellä aikana toimivat mekaanikkokurssit 27 - 37.

Jatkosodan aikana Utissa toimi myös kenttälentovarikko 1.

Sodan 1941...1944 hävittäjärykmentit

Heti Talvisodan päätyttyä ilmavoimiin muodostettiin kokonaan uusi lentorykmentti, Lentorykmentti 3. Sen rungon muodostivat Lentorykmentti 2:n täydennysyksiköt ja tämän rykmentin Talvisodan lopussa perustettu Lentolaivue22. Näistä muodostettiin Lentorykmentti 3:n Lentolaivueet 30 ja 32. Samassa yhteydessä luovutettiin Lentolaivue 22:lla olleet Brewster 239-koneet Lentolaivue 24:lle Lentorykmentti 2:een.

Uuden sodan syttyessä oli torjuntavoimamme kokonaan toista luokkaa kuin Talvisodan alkaessa. Heti sodan ensimmäisenä taistelupäivänä 25.6.1941 hävittäjämme ampuivat alas 23 vihollisen pommituskonetta. Tällöin käydystä Verlan ilmataistelusta on yksityiskohtainen selostus.

Sodan aikana Lentorykmentti 2:n kantalaivueet, Lentolaivueet 24 ja 26, alistettiin Lentorykmentti 3:lle ja Lentorykmentti 2:sta muodostettiin sekarykmentti liittämällä siihen tiedustelulaivue, Lentolaivue 16.

Tämä toimenpide merkitsi itse asiassa rykmenttien numeroiden vaihtamista. Kun venäläiset vuoden 1942 aikana alkoivat jälleen saavuttaa Suomen rintamillakin ilmaylivoiman, perustettiin Lentorykmentti 3:een uusi laivue, Lentolaivue 34, joka sai vuoden 1943 alussa kalustokseen saksalaiset Messerschmitt 109 G2- ja myöhemmin G6-hävittäjät. Tällä kalustolla oli taas mahdollisuus tasaveroiseen taisteluun venäläisten uusien koneiden kanssa yhä kiihtyvässä ilmasodassa. Vähäisten hävittäjävoimiemme varsin merkittäviin saavutuksiin vaikutti erittäin ratkaisevasti Lentorykmentti 3:n komentajan, eversti G Magnussonin uraauurtava työ hävittäjätoiminnan johtamismenetelmien kehittäjänä ja käyttäjänä. Myöhemmin sai myös Lentolaivue 24 Messerschmitt-kaluston ja luovutti jo vanhentuneet Brewster-koneensa Lentolaivue 26:lle.

Taistelutoiminnan tauottua Lentorykmentti 3:n laivueet koottiin Uttiin ja Lentorykmentti 2:n laivueet Rissalaan.

Utti sotien ajan lentotukikohtana

Jukka Vesen on laatinut Kari Stenmanin esityön pohjalta sotiemme aikana Utissa toimineista lentoyksiköistä täydellisen luettelon, joka on luettavissa täältä.

Lento-osasto Kuhlmey

Venäjän suurhyökkäyksen alkaessa 9.6.1944 Kannaksella oli Suomella rintamakäytössä 209 lentokonetta, joista vain kuutisenkymmentä oli ajanmukaisia. Saksalta pyydettiin 12.6. apua, jonka seurauksena muodostettiin everstiluutnantti Kurt Kuhlmeyn komentama Lento-osasto Kuhlmey. Immolan lentokenttä luovutettiin kokonaan heidän käyttöönsä, ja paikalle jäi vain suomalainen kentänhuoltokomppania ja ilmatorjunta.

kuhlmey
Everstiluutnantti Kurt Kuhlmey
stuka
Junkers JU 87 D-5 (Stuka)
jabo
Focke-Wulf FW 190 F-8 (Jabo)

Ensimmäiset koneet saapuivat Immolaan 16.6.1944, ja hävittäjätoimintaan päästiin 19.6. ja pommituksiin 20.6. Kuhlmeyllä oli käytössään keskimäärin 70 konetta, joista noin puolet oli Junkers Ju 87 D-syöksypommittajia (Stukia) ja puolet Focke-Wulf FW 190-hävittäjiä, joista 6-8 kpl hävittäjäpommittajia, Jaboja. Lisäksi oli Lähitiedustelulentueen 3-6 Messerschmitt BF 109 G-6- ja G-8-konetta. Henkilöstön kokonaisvahvuus oli 230, joista lentäjiä 90,radisti/kk-ampujia 30, mekaanikkoja 80 ja asemiehiä 30. Koneita tuhoutui kaikkiaan nelisenkymmentä ja vaurioitui kolmisenkymmentä ,mutta täydennystä saatiin sitä mukaa. Henkilöstöstä kaatui 26 ja haavoittui 27.

Stukat toimivat ajoittain myös Utista käsin, ja 3...6.8.1944 siirtyi n. 25 Focke-Wulfia Uttiin, josta käsin ne jatkoivat toimintaansa 13.8.1944 saakka. Muut osat osastosta olivat poistuneet maasta jo heinäkuun lopulla.

bf109g8
Messerschmitt Bf 109 G-8
immola3
Immolan muistotaulu

Kuten huomataan, kaksinkertaistui Suomen käytettävissä oleva konevahvuus ratkaisevissa taisteluissa, ja voidaan sanoa, että huomattava osa Talin-Ihantalan ihmeestä on lento-osasto Kuhlmeyn antaman tuen ansiota. Immolan lentokentälle pystytettiin muistokivi 23.7.1994, jolloin tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun everstiluutnantti Kuhlmey poistui Suomesta, ja lento-osaston toiminnan voidaan katsoa virallisesti päättyneeksi.

Tarkemmat tiedot saat Hannu Valtosen kirjasta Lento-osasto Kuhlmey.

Lento-osasto Kuhlmeyn lentäjäveteraani Heribert Koller vierailulla Suomessa

Sodanjälkeiset vuodet

Lentorykmentti 3 jäi Uttiin ja Lentorykmentti 2 Rissalaan sodan päätyttyä, pääkalustonaan vanhenevat Messerschmitt-koneet. Puolustuslaitoksenuudelleenjärjestelyssä 1952 Lentorykmentti 2 lakkautettiin ja sen henkilöstö ja kalusto siirrettiin muihin yksiköihin, myöskin Lentorykmentti 3:een. Samalla suoritettiin taas nimenmuutoksia, jolloin Lentorykmentti 3:sta tuli 3. Lennosto, joka käsitti Hävittäjälaivueet 31 ja 33.

1950-luvulla lennosto sai uudeksi harjoituskalustokseen Vihuri-koneet ja luopui ylivanhasta Messerschmitt-kalustostaan.

Vuonna 1957 siirryttäessä maakunnallisiin nimiin syntyi Karjalan Lennosto, jonka yksi hävittäjälentolaivue 33 lakkautettiin 1.8.1958 ja sen tilalle perustettiin Kuljetus- ja tiedustelulentue/Karjalan Lennosto 1.7.1958 Uttiin.


Kuljetuslentolaivue

l. lokakuuta 1965 Kuljetuslentolaivueen alistus Karjalan Lennostolle lakkautettiin ja laivueesta tuli suoraan Ilmavoimien komentajan alainen itsenäinen joukkoyksikkö.

Laivueen tehtäväkenttä ja toiminta:

Kuljetuslentolaivueen Esikuntakomppaniassa annetaan pienehkölle joukolle kustakin saapumiserästä varusmieskoulutus kokonaisuudessaan. Suurimman osan koulutettavista muodostavat kuitenkin peruskoulutuksensa muualla saaneet varusmiehet, joille annetaan erikois- ja jatkokoulutusta eri työpisteissä sekä Esikuntakomppaniassa.

Lentueiden tehtävät ovat koko 25-vuotiskauden pysyneet peruselementeiltään samanlaisina. Kaluston uusiutumisen myötä on eri tehtävien suorittamistavoissa ja myös koulutuksen painopisteissä tapahtunut muutoksia, kun ilmavoimia sekä poulustusvoimia on kehitetty nykyvaatimusten mukaisesti.

Kuljetuslentueen tehtävistä suurimman osan muodostavat kotimaassa, sekä eri puolilla Eurooppaa suoritettavat kuljetuslennot. Pääosa lennoista suoritetaan puolustusvoimien kuljetustarpeiden tyydyttämiseksi. Viime vuosina on muiden hallinnonhaarojen ja erityisesti valtakunnan johtoon kuuluvien henkilöiden kuljettaminen lisääntynyt verraten paljon. Osana kuljetustoimintaa on myös nähtävä laskuvarjopudotukset maan eri osissa tapahtuviin harjoituksiin, sekä koulutuspudotukset Utin tukikohdan alueella. Maalihinaustoiminta on ollut eräs lentueen päätehtävistä koko sen toiminnan ajan. Kaluston ja järjestelmien kehittyessä ovat myös ilmamaalihinaustehtävät lisääntyneet.

Kolmas perinteisistä päätehtävistä on joka kesä toteutettava kartoituslentotoiminta. Lentoja suoritettiin alkuvaiheessa sekä Maanmittaushallitukselle että Topografikunnalle.

Näiden tehtävien lisäksi lentue suorittaa merivalvontaa sekä erilaisia operatiivisia ja taktisia koulutuslentoja.

Helikopterilentueen toiminta on kuluneiden vuosien aikana muuttunut ja kehittynyt voimakkaasti. Alkuvuosina kalusto oli kevyttä, ja koneiden varustetaso suhteellisen alkeellinen, joten mittariolosuhteissa suoritettavia lentotehtäviä ei pystytty suorittamaan. Pääosan tehtävistä muodostivat tällöin tukilennot eri puolustushaaroille sekä näkölento-olosuhteissa suoritetut pelastus-, etsintä-ja nostolennot.

Kaluston kehittyessä myös ohjaajien suoritustaso vaikeissa sääoloissa nousi, ja lentueen henkilöstö on pystynyt suorituksiin, joihin edes paremmalla kalustolla varustetut helikopteriohjaajat eivät ole pystyneet. Pääosan lentueen tehtävistä muodostavat edelleen eri puolustushaaroille suoritettavat tukilennot. Tukilennoilla kuljetetaan henkilöstöä ja materiaalia vaikeakulkuisille alueille sotaharjoituksissa, suoritetaan pelastuspalvelutehtäviä sekä erilaisia nostotöitä. Kalustoa käytetään myös muissa puolustusvoimien erikoistehtävissä.

Lentueen suorittamat pelastustehtävät ovat vähentyneet Rajavartiolaitoksen saatua aikoinaan omat meripelastushelikopterinsa operatiiviseen käyttöön ja pelastuspäivystyksen siirryttyä sille.

Kuljetuslentueen kalusto:

Kuljetuslentueella oli alkuvaiheessa kalustonaan Douglas C-47 (Dakota)-, Pembroke-, Saab 17A- ja IL-28-koneita. Parhaimmillaan Dakotakalustoa oli 8 kappaletta, IL-28-koneita oli 4 kappaletta. Yhteyskoneena oli alkuvaiheessa Saab Safir-kone, joka korvattiin 70-luvun lopulla Piper Arrow-koneella. IL-28-kalusto poistui käytöstä kesäkuussa 1981, jolloin NH-4-tunnuksella varustettu yksilö lennettiin Keski-Suomen Ilmailumuseoon Tikkakoskelle.

Dakotakalusto alkoi poistua käytöstä 80-luvulla ja viimeinen yksilö (D0-8) lensi virallisen viimelentossa Ilmavoimien riveissä 18.12.1984, pudottaen tällöin 17 Laskuvarjojääkärikoulun kouluttajaa kenttäalueelle.

Konekaluston uuden aikakauden voidaan katsoa alkaneen 18.heinäkuuta 1980, jolloin lentue sai käyttöönsä ensimmäisen Fokker Friendship F27koneen. Toinen FF-kone saatiin käyttöön 26.elokuuta 1980. Nykyisin Fokker F27-tyyppiä on käytössä 3 kappaletta laivueen saatua 31.tammikuuta 1984 uuden koneen Fokkerin tehtailta Hollannista.

IL-28-kaluston poistuessa oli päätös sen seuraajasta jo tehty ja laivue sai käytöönsä uudet Gates Learjet 35A-koneet. Ensimmäinen koneista lennettiin Wichitasta, USA:sta Uttiin 28.elokuuta 1982. Viimeisin Learjet lennettiin USA:sta Uttiin 2.marraskuuta 1982.

Kalustoa käytetään pääasiallisesti maalinhinaus-, kartoituskuvaus- ja merivalvontatehtäviin.

Kuljetuslentolaivue sai 9. toukokuuta 1982 käyttöönsä Piper Chieftain-koneen, jota käytetään yhteyslentoihin ja matalakartoituskuvaustehtäviin. Uusimman Fokker-27-koneen laskeuduttua Uttiin 31. tammikuuta 1984 oli Kuljetuslentueen kalusto uusittu kokonaisuudessaan ja vanhat työjuhdat, Dakotat, siirtyivät siviilitehtäviin jatkamaan jo yli neljä vuosikymmentä jatkunutta lentoaan.

Helikopterilentueen kalusto:

Helikopterilentueen siirtyessä v.1962 Uttiin sillä oli kalustonaan Mi-l-ja Mi-4-helikoptereita. Näillä tyypeillä lennettiin aina vuoteen 1966 asti, jolloin Helikopterilentue siirtyi suihkukauteen, kun Ruotsista hankittiin 2 Alouette II-tyyppistä helikopteria. Suunnilleen samaan aikaan poistuivat Mi-l-kopterit täysin palvelleina käytössä. Vuonna 1972 neuvoteltiin uuden helikopterikaluston hankinnoista ja päätöksellä neuvotteluille hankittiin laivueelle keskiraskasta Mi-8-kalustoa.

Ensimmäiset kaksi helikopteria lentue sai käytöönsä 28.toukokuuta 1973. Tällöin lentueen käytössä olivat Alouette, Mi-4- ja Mi8-tyypit. Lentueen käyttöön saatiin tammikuussa 1979 viimeisin hankituista Mi-8-helikoptereista. Lentueen riveissä palveli keveinä koulukoneina ja myös tukilentotoiminnassa mukana olleet Agusta Bell Jet Ranger-ja Hughes 500C-tyypit. Hughesit vaurioituivat kuitenkin koulu-ja koelennoilla ja ne korvattiin uusilla Hughes 500D-helikoptereilla. Mi-4-ja Jet Rangertyypit poistettiin lentueen käytöstä.

Nykyisellään lentueella on vain kaksi perustyyppiä, Mi-8 ja Hughes 500D, jolloin ohjaajien ja muun lentävän henkilökunnan koulutus voidaan toteuttaa helpommin, koska kalustokirjavuus jää pieneksi.

Vuonna 1961 Karjalan lennoston siirryttyä Rissalaan Kuljetuslentue laajennettiin laivueeksi, mikä itsenäistyi 1.10.1965 siirtyen ilmavoimien komentajan alaisuuteen.

Kuljetuslentolaivueen komentajat

spacer
Kuljetuslentolaivueen komentajat
1.10.1965 - 2.12.1965Majuri Kalervo Tiitinen
3.12.1965 - 5.7.1968Everstiluutnantti Paavo Tahvanainen
27.8.1968 - 29.7.1974Everstiluutnantti Erkki Penttilä
30.7.1974 - 9.3.1980Everstiluutnantti Kari Hämäläinen
10.3.1980 - 30.6.1984Everstiluutnantti 0smo Kopponen
1.7.1984 - 28.2.1991Everstiluutnantti Esa Komulainen
1.3.1991 - 31.8.1994Everstiluutnantti Vesa Ala-Mononen
1.9.1994 - 31.5.1996Majuri Aarni Hyttinen
1.6.1996 - 31.12.1996Everstiluutnantti Ismo Partio
spacer

Kuljetuslentolaivue lakkautettiin 31.12.1996 ja yhdistettiin Tiedustelulentolaivueen kanssa Tukilentolaivueeksi sijoituspaikkanaan Tikkakoski.


ivkl

logo

spacer

Ota yhteyttä webmasteriin  •   Sivun alkuun