Sunnuntai 19.11.2017
UTIN ILMAKILTA ry UTTI 

Korian sillan pommitus ja Maunukselan Iljushin DB-3

GoTop

muodostui erään DB-3-koneen kohtaloksi.


Teksti:
Tapio Huttunen

db3
Ильюшин ДБ-3, Ильюшин Дальний бомбардировщик 3, Iljušin Dalni Bombardirovštšik, DalnyiBombardirovschik DB-3

Kuusankosken kauppalan Maunukselaan putosi talvisodan loppupäivinä venäläinen kaksimoottorinen keskiraskas DB-3-pommikone. Tämä Iljushin-lentokonesuunittelutoimiston DB-2-koneen pohjalta kehitetty kone oli Tupolev SB-2:n jälkeen yleisin neuvostopommittaja talvisodassa.

DB-3:n ensilento tapahtui vuonna 1935. Vaikka kone suunniteltiinkin sotatehtäviä varten, jäi siihen useita ns. lastentauteja. Suojaamattomista polttoainetankeista johtui, että kone syttyi helposti tuleen vihollisen tulituksessa. Myös takaa alhaalta tulevan hyökkäyksen torjunta oli vaikeaa ja happilaitteiden puute rajoitti lentokorkeuden 3000 metriin. DB-koneille (DalnyiBombardirovschik = pitkänmatkan pommittaja tai DB-3. Kuva: Heimo Siiropään kokoelmat kaukopommittaja) oli tyypillistä pitkät toimintamatkat.

Esimerkiksi DB-2:lla oli hallussaan useita matkalentoennätyksiä. Eräällä tällaisella 1930-luvulla tehdyllä ennätyslennolla Moskovasta New Yorkiin ilmoitettiin Suomen viranomaisille kyseisen koneen lentävän Suomen yli pysähtymättä.

Etelä- ja Länsi-Suomen pommituslennot lähtivät usein Virosta

Maunukselaan tuhoutunut DB-3 starttasi neljänkymmenenviiden pommikoneen lautassa Virosta 65 kilometriä Tallinnasta etelään sijaitsevalta Kuusikun (nyk. Rapla) lentokentältä. Viro oli miehitetty edellisenä syksynä, jolloin lentokentät oli otettu Neuvostoliiton ilmavoimien käyttöön. NL otti käyttöönsä pääosin rannikolla sijaitsevia kenttiä, josta esimerkkinä olkoon Tallinnan länsipuolella sijaitseva Paldiski. Näin voitiin helposti hoitaa miehistö- ja materiaalikuljetukset laivoilla ja seuraava hyökkäyskohde Suomi sijaitsi lähellä.

Keski-Viron Kuusikun lentokenttä sopi punatähtikoneille, koska kentän pohjoispuolitse kulki pistoraide. Ammus-, polttoaine- ja muutkin tarviketoimitukset voitiin tuoda rautateitse. Kuusikun kentältä lähteneet pommikoneet kuuluivat 7DBAP-yksikköön, mikä tarkoittaa niiden kuuluneen seitsemänteen DB-3-pommikoneilla varustettuun pommituskonerykmenttiin. Vielä kesällä 1939 kyseinen rykmentti lensi antiikkisilla ja hitailla nelimoottorisilla Tupolev TB-3-pommikoneilla, mutta loppusyksyllä 1939 sille vaihdettiin tulevia tehtäviä varten uudet DB-3:t.

Aiemmin Orelin sotilaspiirin Voronezhiin sijoitettu rykmentti siirrettiin Kuusikun kentälle helmikuun puolivälissä 1940. Kenttäalue alkoi käydä ahtaaksi, sillä sen eteläpäässä oli ennestään 53DBAP pommituskonerykmentti. 7DBAP sijoittui kentän toiseen päähän ja mekaanikot lähitaloihin. Majoitustilojen puutteen takia lentäjät majoitettiin kentältä 20 kilometrin päähän Kehnoon.

Pommikoneiden maaleina olivat usein strategisesti tärkeät Kouvolan rautatieristeysasema ja Kymijoen ylitse johtava rautatie- ja maantiesilta Korialla. Kouvola oli talvisodassa toiseksi eniten pommitettu asutuskeskus heti Viipurin jälkeen. Kouvolaan pudotettiin talvisodan aikana noin 12500 erikokoista lentopommia. Pienehköön kauppalaan ei montakaan ehjää taloa talvisodan jäljiltä jäänyt. Kouvolan pommien määrä vaikuttaa todella suurelta. Joissakin lähteissä puhutaan 2000 pommista. Molemmat luvut ovat tavallaan oikeita.

Suuremmassa luvussa on mukana niin sanotut Molotovin leipäkorit, viralliselta nimeltään RRAB-3 pommisäiliö, josta yhdestä pommista sinkoutuu ulos kymmeniä pienempiä pommeja. Se oli noin 2,5 metrin pituinen ja halkaisijaltaan 90 cm:n peltinen pommisäiliö. Pyrstöosassa oli siivekkeet, jotka saivat pommin pudotessaan vinhasti pyörivään liikkeeseen. Säiliön sisällä olevat 60 pientä fosforipommia sinkoutuivat pienten jousien voimalla ulos kylkien luukuista. Pommien aiheuttamat tuhot Kouvolan ja Viipurin vanhoilla puutaloalueilla olivat huomattavia. Tämä pirulliseksi kuvailtu pommi ei sammunut vedellä eikä muillakaan konsteilla. Pikkupommit paloivat, kunnes fosfori loppui. Pommeja oli ”lilluteltava” pitäen niitä koko ajan liikkeessä, näin ne oli mahdollista heittää lumihankeen ja saada harmittomiksi.

Neuvostoliiton käyttämät fosforipommit olivat kansainvälisesti kiellettyjä sodankäyntivälineitä. Molotovin leipäkori sai nimen sä Neuvostoliiton silloisen ulkoministerin Vjatseslav Molotovin Moskovan radiossa pitämästä puheesta Helsingin ensimmäisten pommitusten jälkeen. Pommituksissa sai surmansa satakunta suomalaista, vaikka Molotov julisti, ettei Neuvostoliitto ollut suinkaan pommittanut Helsinkiä vaan lentäjät olivat pudottaneet leipää Suomen nälkää näkevälle kansalle.

Strategisesti tärkeiden Kouvolan ratapihan ja Korian siltojen tuhoaminen olisi vaikeuttanut huomattavasti sekä armeijan että muun yhteiskunnan huolto- ja henkilökuljetuksia. Varajärjestelmäksi oli jo talvisodan aikana ryhdytty rakentamaan julkisuudelta salassa raideyhteyttä Korialta Kymijoen länsipuolta pitkin Voikkaalle. Rata valmistui syksyllä 1940. Sen käyttö jäi lopulta vähäiseksi, koska Korian siltaa ei saatu tuhotuksi. Pian sodan päättymisen jälkeen kiskot purettiin tarpeettomina ja toimitettiin Neuvostoliittoon. Radan linjaus maastossa on nykyisinkin nähtävänä ja osa sen maapohjasta toimii pyörätienä.

Vaikka Korian siltoja pommitettiin ankarasti, vain yksi osui rautatiesillan vieressä kulkevan maantiesillan keskelle ja meni suutarina puulankutuksen läpi osumatta sillan teräsrunkoon. Syntyneestä reiästä on voitu päätellä pommin olleen 500-kiloisen. Silta korjattiin välittömästi, mutta pommi on edelleenkin syvällä Kymijoen pohjassa.

sillat1
Korian sillat nykyisin. Betoninen kaksiraiteinen rautatiesilta valmistui vuonna 1925 ja on kestänyt paikallaan niin sodan kuin rauhankin ajat. Maantiesilta sijaitsee rautatiesillan kyljessä pohjoispuolella
Kuva: Juha Ritari
sillat2
Sotilaita Korian sillalla
Kuva kirjoittajan kokoelmista
spacer

DB-3 -koneen kohtalo

Maaliskuun 11. päivänä 1940 Korian siltoja puolusti vänrikki Jaakko Simonlinnan johtama 29. Kevyt it-jaos. Jaoksen 40 mm ruotsalaiset Bofors-tykit saivat osumia yhteen Kuusikun kentältä lähteneeseen DB-3 -koneeseen. Tämä kone kuului pommitusrykmentin toisen eskadrillin (laivueen) vahvuuteen. DB-3 syöksyi jyrkässä kulmassa maahan nelihenkisen miehistön saadessa välittömästi surmansa. Miehistöön kuuluivat koneen ohjaaja kapteeni Konstantin Pileh, kapteeni Vladimir Tarakanov, nuorempi aliupseeri Nikifor Sidorenko ja nuorempi aliupseeri Tihon Eidelman.

Kone putosi silloisen Kuusankosken vanhainkodin lähelle iskeytyen hirvittävällä voimalla routaiseen maahan puupinojen viereen noin 60 metrin päähän Nirvisiin johtavasta tiestä. Tuho oli jokseenkin täydellisestä, vain joitakin moottorin, potkurin ja laskutelineen osia oli tunnistettavissa. Ensimmäinen silminnäkijä oli Nirvisten talojen renki, joka oli tuomassa hevoskyydillä aamulla lypsettyä maitoa kauppoihin. Kaksikko väisti täpärästi metalli- ja sirpalesateen, mutta hevonen lähti pillastuneena juoksuun maitokuskin saadessa sen pysähtymään vasta ensimmäisen kaupan pihassa.

Hieman ennen pommikoneen maahan syöksyä yksi miehistön jäsen ehti poistua koneesta. Todennäköisesti hän oli koneen keulaosassa ollut pommittaja, jolla oli helpoin reitti pudottautua nokassa olevan pohjaluukun kautta. Laskuvarjo ei ehtinyt aueta ja hän putosi hakkuuaukon vieressä olleeseen suureen kuuseen jääden hengettömänä roikkumaan usean metrin korkeuteen. Muut miehistön jäsenet murskautuivat pahoin. Paikalle ensin saapuneille kuusankoskelaisille näkymä oli järkyttävä.

Maassa ja puupinojen päällä oli silpoutuneita ihmisruumiin osia ja suolistoa roikkui puiden oksillakin. Uteliaita kerääntyi putoamispaikan lähelle, kunnes paikalle saapui ”mustamaija” ja poliisit hätistelivät uteliaat kauemmaksi. Yksi poliisin hätistelemistä pojista oli tuolloin 16-vuotias Kalevi Leppä. Myöhemmin hän muisteli tapahtumaa näin:

”Olin silloin Kymin verstaalla apupoikana. Seurailin tapani mukaan pommikoneiden lentoja. Sinä päivänä niitä olikin paljon liikkeellä, ja suunta näytti olevan Koria. Koneet tulivat jonossa kolmen koneen V-muodostelmassa ja niitä näytti tulevan loputtomiin. Ilmatorjunta ampui koko ajan ja V-muodostelman johtokoneen vasemman puoleinen pommikone sai osuman. Se kallistui ja alkoi savuta kääntyen tulosuuntaansa. Melkein samanaikaisesti johtokoneen oikeanpuoleinenkin kone sai osuman. Se ei savunnut eikä syttynyt tuleen, mutta syöksyi jyrkästi alaspäin aina maahan asti. Ehkä ohjaajaan oli osunut.

Laskeskelin että putoamispaikka oli jossakin vanhainkodin lähellä ja lähdin sinnepäin. Sinne vei vain yksi tie, joka oli jo suljettu sivullisilta. Huomasin, että takaa oli tulossa hevonen lantakuorman kanssa ja hyppäsin siihen apupojaksi. Näin pääsin läpi tiesulusta. Koneen putoamispaikalla ei ollut paljon nähtävää, moottorin osia ja vääntyneitä potkureita. Lentäjien jäänteitä oli siirretty yhteen kasaan.

Pian poliisit tulivat paikalle ja käskivät meidät kauemmaksi. Sota-ajan tavan mukaan lentäjät haudattiin lähistölle räjäyttämällä routaiseen maahan kuoppa, johon heidät kannettiin. Kaikkea ei kuitenkaan lumesta löydetty. Pikkupojat löysivät myöhemmin keväällä hienon turkisvuoratun lentäjän hansikkaan. Siitä ei kuitenkaan ollut pitkää iloa kenellekään. Pojat joutuivat heittämään hansikkaan pois, koska entisen omistajan peukalo oli vielä sisällä.

välirauhan aikana keväällä 1940 paikalle saapui neuvostoliittolainen komennuskunta johtajanaan erittäin tiukkailmeinen ja -ääninen punaupseeri, jota aikalaiset vieläkin muistelevat pelolla. Hänen johdollaan lentäjien jäänteet kaivettiin ylös ja vietiin rajan taakse”.

Lähes samaan aikaan DB-3-koneen tuhoutumisen kanssa tapahtui lähistöllä toinenkin lento-onnettomuus. Italialainen vapaaehtoinen lentäjä Diego Manzocchi menehtyi pakkolaskussa Ikolanjärven jäälle. (Feeniks 1/2011 tai "Diego Manzocchi"). Ajallisesti eroa oli noin kaksi tuntia ja maantieteellisesti kolme kilometriä.

Putoamispaikka

Kaakkois-Suomen ilmailuhistoriaan hyvin perehtyneet Jukka Vesen ja Heimo Siiropää ovat vuosien etsintöjen tuloksena onnistuneet löytämään lähes kattavasti kaikkien Kouvolan ympäristöön pudonneiden koneiden putoamispaikat. Samalla he ovat keränneet kaikkea mahdollista tietoa kustakin tapahtumasta.

Kahtena kesänä he ovat metallinpaljastimien kanssa tutkineet tätäkin aluetta, mihin DB-3:n on ilmoitettu pudonneen. Pommikoneen totaalisen tuhon yhteydessä putoamispaikalle jää aina varmasti jonkin verran metallinpalasia. Metallinpaljastimella voidaan löytää pitkään näkymättömissä ollut maahan porautunut pienikin metallinpala. Paikka vain ei ole vielä osunut kohdalle. Löytymistä vaikeuttaa asutuksen leviäminen oletetulle putoamispaikalle ja tiestön muuttuminen 70 vuoden aikana.

Artikkelissa mainitut Kouvolan ratapiha, Korian sillat, Maunuksela ja Ikolanjärvi löytyvät niminä kartalta.

maunumap
Kartta 1930-luvulta. Kartta via Juha Ritari


spacer

ivkl

logo

spacer

Ota yhteyttä webmasteriin  •   Sivun alkuun