Sunnuntai 19.11.2017
UTIN ILMAKILTA ry UTTI 

Ilmavoimien vainajien muistopäivä sai alkunsa alppiturmasta Sveitsissä

GoTop

7. syyskuuta vietetään Ilmavoimien vainajien muistopäivää


alppiturma2
Alppilentäjien muistolaatta on osoitteessa Seestrasse 51, 8702 Zollikon, rantabulevardin ja rannan välisessä muurissa laiturialueella. Sijainti: 47.339187, 8.567682

Ilmavoimien vainajien muistoa kunnioitettaan vuosittain 7. syyskuuta. Muistopäivän juuret juontuvat 94 vuoden taakse, kun vuonna 1920 kolme Suomen Ilmavoimien lentäjää menehtyi siirtolennoilla sattuneissa lento-onnettomuuksissa Alpeilla.

Lentäjät olivat tuomassa lentoveneitä Suomen Ilmavoimille. Italian ja Sveitsin rajalta lähteneet koneet eksyivät toisistaan pian lähtönsä jälkeen 7. syyskuuta, ja toinen koneista putosi Zürichjärveen, toinen läheiselle jäätikölle. Onnettomuuteen johtaneita syitä ei koskaan saatu tarkasti selvitettyä.

Aluksi muistopäivää vietettiin kyseisten, niin sanottujen "Alppilentäjien" muistoksi. Myöhemmin päivä laajeni Ilmavoimien vainajien muistopäiväksi.

spacer

Eriikka Hienola
6.9.2013


Simo-Pekka Penttinen
6.9.2013

Kuolema Alpeilla

Sveitsin ilmavoimien perinteikkään Dübendorfin tukikohdan kiitotieltä 11 irronneet Hornetit pyyhkäisevät Zürichjärven rantaviivan yli Zollikonin pikkukaupungin kohdalla. Ne ylittävät rantapuistossa olevan 1900-luvun tunnetuimman kuvanveistäjän, englantilaisen Henry Mooren teoksen "Kuoleva soturi" jo parinkymmenen sekunnin kuluttua nousukaarrosta.

Koneet katoavat eteläkaakkoon. Seitsemänkymmenen kilometrin päässä Glarner-alppien lumihuippuisen Tödi-vuoren massiivin päällä ne ovat neljässä minuutissa. Tarvittaessa nopeamminkin.

alppiturma8
Muistomerkin paljastustilaisuudessa Suomen ilmavoimia edustivat eversti T. Meller, ev.luutn. Y. Malmari ja maj. S. Haapanen.

Enempää Mooren veistos, kuin sen yli jylistävät uudet hävittäjätkään eivät saa määrätietoisesti astelevien zollikonilaisten päitä kääntymään kuin hetkeksi. Aivan kuin vain varmistukseksi sille, että asiat ovat entisellään — "Alles in Ordnung"; ilmavoimat on operoinut läheiseltä Dübendorfin kentältä jo yli 60 vuotta, ja patsaskin on ollut paikallaan reilut 40 vuotta.

Sitä, mistä "Kuoleva soturi" muistuttaa, ei moni paikkakuntalainen tosin enää muista. Se ei ole ihme, sillä tapahtumista on tasan 80 vuotta, ja ne koskivat enemmän suomalaisiin kuin sveitsiläisiin.

Syyskuun 7. päivänä 1920 suomalainen pilotti, vänrikki Carl Erik Leijer, pyrki Hornetien kanssa samasta suunnasta, aseman takaa, hajoavalla Savoia S. 9 lentoveneellä Zürichjärvelle. Kasinon rannassa promenadilla olleiden kaupunkilaisten päät kääntyivät silloin seuraamaan koneen ja sen miehistön kuolinkamppailua. Se päättyi hieman klo 9.35 jälkeen syöksyyn sadan metrin päähän Zollikonin kasinon rannasta Zürichjärveen.

Sekä Leijer että tähystäjänä toiminut italialainen matkamekaanikko Carlo Riva kuolivat heti.

Vänrikki Leijer oli yhdessä kahden muun suomalaispilotin, majuri Väinö Mikkolan ja luutnantti Äly Durchmanin kanssa tuomassa kahta Italiasta Suomen ilmailuvoimille Fennia-tupakkatehtaan omistajan Akilles Christideksen lahjavaroilla ostettua Savoia S. 9 lentovenettä Alppien yli.

alppiturma7
"Der fallende Krieger" von Henry Moore

Leijeriltä korkeiden pitkittäisten alppimassiivien ylitys onnistui ennen Zollikonissa sattunutta tuhoa. Sen sijaan majuri Mikkolan ja luutnantti Durchmanin lento katkesi ilman silminnäkijöitä aikaisemmin samana aamuna Zollikonista 70 kilometriä linnuntietä eteläkaakkoon. He saivat surmansa Tödin (3614 m) massiivin Gliems-jäätikön reunalla Piz Urlaunin länsijyrkänteellä.

Mikkolan ja Durchmanin koneen hylky löydettiin erittäin vaikeiden etsintöjen jälkeen vasta runsaan kuukauden kuluttua 9.10.1920.

Suomalaisten alppilentäjien muistomerkki paljastettiin Zollikonissa 6.9.1959. Hankkeen takana olivat Suomen ystävät Sveitsissä, Walter Bechtler-säätiö, Sveitsin Aeroklubi ja Sveitsin lentoupseerien yhdistys Avia.

Suomen ilmavoimat viettää perinteistä vainajiensa muistopäivää alppilentäjien kuolinpäivänä 7.9. Tänään vietettävä muistopäivä on siten 80:s.

Rahat loppu, lakot riesana

Kun sen ajan Suomen kokenein lentäjä, 30-vuotias Santahaminan ilmailupataljoonan komentaja majuri Väinö Mikkola rullasi Savoia S. 9-lentoveneensä Lago Maggioren eteläisimmässä pohjukassa sijaitsevan Sesto Calenden pikkukaupungin lentosatamasta aurinkoisille aamuaalloille, oli hän varmasti helpottunut.

alppiturma9
Carl-Erik Leijer ja Carlo Riva 1920

Samalla lailla tunsi epäilemättä samassa koneessa istunut nuorempi ilmailija, tähystäjäksi Italian-matkalle omalla kustannuksellaan lähtenyt luutnantti Äly Durchman, 26. Toisessa lentoveneessä rullasi Durchmania hieman nuorempi pilotti, vänrikki Carl Erik Leijer, 23, tähystäjänään Societa Idrovolanti Alta Italia -tehtaan (S.I.A.I.) kokenut mekaanikko Carlo Riva.

Hieman kello kuuden jälkeen Mikkola ja Leijer antoivat koneidensa kääntyä vastatuuleen, vetivät sauvan taakse, työnsivät kaasun auki ja päästivät Fiat 12bis-moottoreiden 300 hevosvoimaa valloilleen.

Asiat eivät olleet sujuneet Pohjois-Italiassa niin kuin kaksi kuukautta aiemmin Suomesta (5.7) lähdettäessä oli suunniteltu. Ajan kuvaan Italiassa kuuluneet levottomuudet ja lakot eivät olleet jättäneet S.I.A.I.:n tehtaita tai Italian tärkeimpiä lentosatamia osattomiksi Sesto Calendessa, Milanossa, Venetsiassa ja monilla muilla paikkakunnilla.

Suomalaisten piti päästä paluumatkalle jo elokuun alussa. Roomassa ja Milanossa pilotit olivat saaneet lupaavan vastaanoton, mutta elokuun edetessä Sesto Calendessa suomalaisille paljastui, etteivät tilatut koneet olleet lähelläkään luovutuskuntoa. Lopulta Mikkola pääsi S.I.A.I.:n kanssa sopimukseen kahden Italian laivastolle valmistuneen koneen luovuttamisesta suomalaisille.

Lähdön viivästymiseen liittyi myös epäselvyyksiä koneiden maksuista. Siitä viestii Leijerin sähke Sesto Calendesta elokuun lopulla:


"Muuten lähtövalmiit.
Odotettava rahoja koneita ja kotimatkaa varten.
Kaikki rahatta.
Terveisiä."


Myös sopivaa säätä täytyi odotella.

Paljon ilmaa kölin alle

Lago Maggioren päällä koneet keräsivät hitaasti korkeutta. Parinkymmenen minuutin kuluttua ylittyi Sveitsin raja ehkäpä jo 2000 metriä Maggioren pintaa korkeammalla 2200 metrissä.

savoias9
S.I.A.I (Savoia) S.9

Korkeutta Savoiat tarvitsivatkin yli kaksi kertaa tuon määrän selviytyäkseen kunnialla sadan kilometrin päässä odottavista Alppien korkeista pitkittäismassiiveista — olkoonkin että ylityksen piti tapahtua sen aikaista yleistä lentoreittiä noudatellen "vain" noin 2300 metriä korkean Sankt Gotthardin solan yli. Solan ympäristössä vuoristo nimittäin polveilee korkeimmillaan 3500-4500 metrissä. Esimerkiksi Suomen lentokorkeusennätys oli vuonna 1920 kuudentuhannen metrin paikkeilla.

Koneet jatkoivat yhdessä koilliseen Lago Maggioren pohjoispäähän, ohi Locarnon, kohti Ticino-joen suuta ja Bellinzonaa, jossa ne yhyttivät Sankt Gotthardin tunnelin kautta Milanosta Zürichiin Leventinan laaksossa kulkevan rautatien. Matkaa oli laakson suulle tultaessa taittunut reilut 70 kilometriä ja korkeusmittari alkoi todennäköisesti kivuta 3000 metrin paremmalle puolelle.

Uhkarohkea lentosuunnitelma

Suomalaisten lentosuunnitelmaa palata Suomeen Alppien yli ei voida pitää rohkeana, vaan uhkarohkeana.

Nimenomaista käskyä paluureitistä ei annettu, pikemminkin Mikkola sai esimiehensä taivutettua nopeimmalle reitille. Se seurasi Sankt Gotthardin solan ylityksen jälkeen Esi-Reiniä ja Reiniä läpi Sveitsin, edelleen jokea seuraten luoteeseen ohi Strasbourgin ja yli Kölnin Amsterdamiin. Sieltä piti jatkaa Libaun kautta Tukholmaan ja Santahaminaan.

Jos suunnitelmaa tarkastellaan sen ajan lyhyen ilmailuhistorian ja Savoian teknisten ominaisuuksien (matkanopeus 170 km/h, toimintamatka 4h — 700 km) näkökulmasta, ei plaani ollut mahdoton. Uhkarohkeaksi sen teki pilottien kokemattomuus alppiolosuhteissa lentämiseen.

Oudot olosuhteet

Alinomaan alla vaihtelevat huiput ja syvät laaksot pitävät Alpeilla yllä yhtämittaista "painovoimaista ilmanvaihtoa", joissa konetta on erittäin vaikea ohjata aivan tuulettomassakin säässä — saati sitten, että ylitettävän massiivin toiselta puolelta hyökkää 100 kilometriä tunnissa puhaltava tuuli. Jos taas pilvikerros roikkuu laaksojen seinämien välissä 2500-metrissä kuin kansi, ei maamerkeistä ole apua — eikä patjan alle uskalla rösöisessä maisemassa sukeltaa. Yli 3000 metrissä yhtenäisestä pilvimatosta pistävät huiput ovat kuin kareja.

Vaikka Leijerin ja Mikkolan onnettomuuksien varsinaisena syynä pidetäänkin potkureiden hajoamista liimauksistaan, ei olosuhteita voida jättää täysin yhtälön ulkopuolelle: katastrofi on useimmiten usean osatekijän summa.

Vaihtoehtoja oli parikin

Alppien ylitys ei ollut suomalaisten ainoa vaihtoehto — kokeneemmat italialaiset tarjoutuivat lentämään koneet samaa reittiä. Yksi vaihtoehto olisi ollut lento Espanjaan Atlantin rannikolle ja sieltä rannikkoa pitkin pohjoiseen.

Suomalaiskolmikko pyrki jo menomatkallaan Lontoon ilmailunäyttelyn kautta Pohjois-Italiaan perehtymään paluulennon vaatimuksiin. Ensimmäisessä etapissa Tukholmassa, jonne saavuttiin höyrylaiva Ariadnella, tentattiin Italian Tukholmassa olevaa sotilasasiamiestä.

Itse Savoia S. 9 lentovene ei ollut suomalaisille, varsinkaan Mikkolalle, vieras. Ilmailuvoimat oli saanut yhden vuotta aikaisemmin lahjaksi Italian hallitukselta. Juuri tuo "syötti" oli johtanut jatkokauppoihin.

Oikaisu Biascan jälkeen

Koneiden nähtiin lentävän yhdessä vielä Biascan yllä. Kaupunki sijaitsee Sankt Gotthardille johtavan Leventinan laakson puolivälissä. Tämän jälkeen koneet ilmeisesti joutuivat toisistaan erilleen, ja molemmat näyttävät poikenneen Sankt Gotthardille johtavalta luoteiskurssilta suoraan pohjoiseen.

alpreitit
Alppilentäjien matkareitit

Pilotit pyrkivät todennäköisesti Esi-Reinille Piz Medelin massiivin itä- tai länsipuoleisia poikittaislaaksoja seuraten.

Tehtiinkö oikaisu parinkymmenen kilometrin päässä Sankt Gotthardilla odottelevien säiden vai aikataulun takia, on vaikea sanoa. Zürichin ilmatieteenlaitoksen ja silminnäkijöiden tiedot tuolta päivältä viittaavat kuitenkin koviin tuuliolosuhteisiin Glarner-alpeilla ja toisaalta Reinin laakson päällä alhaalla roikkuviin pilviin.

Oikaisun jälkeen molemmat koneet on nähty (yhdessä?) Reinin varrella Trunin yllä.

Mikkola ja Durchman putoavat

Tämän pitemmälle eivät Mikkola ja Durchman päässeet. He tapasivat kohtalonsa (koneen kello pysähtyi 8.47) noin viiden kilometrin päässä Trunista pohjoiseen.

Leijer ja Riva jatkoivat matkaansa tietämättä toisen koneen kohtalosta Reinin mutkaa seuraten. Tarkistaakseen sijaintinsa Leijer laskeutui Reiniin Bad Ragazin rautatiesillan kupeeseen lähelle Liechtensteinin rajaa. Välilaskun jälkeen matka jatkui vielä Zürichjärven pohjoispuolta 80 kilometriä luoteeseen, mutta päättyi kohtalokkain seurauksin järveen Zollikonin edustalla klo 9.35.

Mikkola ja Durcmania etsittiin Leijerin onnettomuuden jälkeen erittäin vaikeissa sääoloissa asumattomalta seudulta Tödin massiivilta pitkään tuloksetta. Etsintöihin antoi vauhtia Roomasta Zürichiin matkustanut Suomen suurlähettiläs. Herman Gummerus. Hän jäljitti mahdollisia silminnäkijöitä jopa ilmoituksilla paikallislehdissä.

Koneen jäännökset löydettiin Tödin massiivilta hieman yli 3000 metristä vasta 9.10. Mikkolan kone oli törmännyt Piz Urlaunin länsiseinämään ja pudonnut sitten miehistöineen alemmaksi Gliems-jäätikön syvään halkeamaan. Koneen vasemmanpuoleinen siivistö löydettiin 200 metrin päästä törmäyskohdasta melko hyväkuntoisena, mikä viittaa siihen, että kone — kuten Leijerinkin kone — oli alkanut hajota jo ilmassa ennen törmäystä.

alppiturma3
Leijerin konetta nostetaan Zürichin järvestä

Gliems-jäätikkö sulki sen jälkeen hylyn uumeniinsa. Vasta 38 vuotta myöhemmin jäävirta luovutti Savoian jäänteet 700 metriä kauempana ja satakunta metriä alempana.

Leijerin ja Rivan viimeiset hetket

Neue Züricher Zeitung-lehti kirjoitti ensimmäisen juttunsa Leijerin koneen tuhosta silminnäkijäkuvausten perusteella:


"Tänään tiistaina klo 9.35 ap. saapui toimistoomme puhelimitse tietoja wesilentokoneen putoamisesta Zürichin järveen. Zürichhornin luona olevasta majasta käsin woitiin todeta, että onnettomuus oli tapahtunut Zollikonin kasinon luona, ja muutama minuutti sen jälkeen saapui "Ad Astra Aeron" johtaja Rihner autolla onnettomuuspaikalle. Lukuisain silminnäkijäin kertoman mukaan woitiin todeta, että lentokone noin 700—800 metrin korkeudella, Zolliker wuorelta päin tullen oli koettanut päästä Zürichin järvelle, mutta jo Zollikonin kylän yläpuolella irtautui äkkiä lentokoneesta osia, jotka liukuiwat ilmassa, samalla kun mottori, noin 100 metrin päässä rannasta, nuolennopeasti syöksyi järveen."


Sabotaasia epäiltiin, vika potkureissa

Sen aikainen maailmanlehdistö ruokki voimakkaasti käsitystä, jonka mukaan italialaiset lentokonetehtaan työläiset olisivat sabotoineet koneita — tulivathan ne hiljattain syntyneen Neuvosto-Venäjän vihollismaalle. Sabotaasiteoista S.I.A.I.:n tehtailla oli kyllä näyttöä eräiltä aikaisemmilta lennoilta. Suomalaisten koneiden osalta teoria kuivui kuitenkin kokoon mm. sillä perusteella, että Savoiat oli alunperin rakennettu italialaisille itselleen.

alppiturma1
Zollikonin väkeä kauhistelmassa turmaa kasinon rannassa

Samana syksynä ja myös vuosia sen jälkeen tehdyissä sveitsiläisten, ruotsalaisten ja suomalaisten virallisissa ja epävirallisissa tutkimuksissa päädyttiin lopulta yhteen selitykseen.

Vika oli koneiden potkureissa, tarkemmin niiden liimauksessa. Ilmassa hajonneet potkurit vahingoittivat koneen rakenteita ja ohjauspintoja, jolloin niistä tuli lentokyvyttömiä. Mm. Leijerin koneen potkurinkappaleesta puuttui päällimmäinen puukerros, joka oli irronnut liimaussaumastaan. Kemiallisissa tutkimuksissa todettiin käytetyn kahta eriarvoista liimalaatua. Tuohon aikaan käytetyt kaseiiniliimat olivat lisäksi kosteusvaihteluille alttiita.

alppiturma6
Alppilentäjien hauta ja muistomerkki Helsingin vanhalla hautausmaalla korttelissa 17, linja 16 ja hauta n:o 602

Kysymys saattoi olla "maanantaipäivän" potkurisarjasta ja törkeästä huolimattomuudesta. Senhetkisessä kilpailu- ja markkinatilanteessa S.I.A.I. kiisti tietysti väitteet, eikä suostunut korvaamaan koneita suomalaisille.

Suomalaislentäjien tuhkat tuotiin Helsinkiin, ja heidät haudattiin juhlallisin menoin 28. marraskuuta 1920.




spacer
alppilent
Alppilentäjät
spacer

"Kuolevan sotilaan" omisti tiettävästi Walter A. Bechtler-Stiftung -säätiö ja myivät sen. Patsaan omistanut yllä mainittu säätiö on ilmeisesti halunnut tehdä pientä bisnestä, eikä patsaan sijoittamista kaukana olevan pikkuvaltion jo unohdettujen lentäjien kunnioittamiseksi ole enää pidetty aiheellisena... "Falling Warrior" kaupan kovaan hintaan Christies'issä?

Alppilentäjien muistomerkki Kouvolassa


ivkl

logo

spacer

Ota yhteyttä webmasteriin  •   Sivun alkuun