KOKOUS 7.3.2023

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Tiistain 7.3.kokouksen aluksi kokousväki seurasi katseella paririvissä Maija Fabritiuksen ja Lassi Viisasen kukkien laskua kotkapatsaalle. Näin kilta kunnioitti edellispäivän Ilmavoimien vuosipäivää. Vuosipäivää vietetään Ilmavoimien ensimmäisen koneen, Thulin Typ D -tiedustelukoneen, saapumisen vuosipäivänä. Ruotsalaisen kreivi von Rosenin Ilmavoimille lahjoittama kone siirtolennettiin Uumajasta Vaasaan 6. maaliskuuta 1918, joten nyt Suomen Ilmavoimat on 105 vuotias.

Esitelmän aiheena oli harjoitushävitttäjä Valmet Vihuri vahvalla liittymäpinnalla Utin historiaan. Ilmavoimien insinöörieverstiluutnantti evp Reini Valtosella oli kerrottavana runsaasti omakohtaista kokemusta Karjalan Lennoston Utin Vihuri-toiminnasta 1950-luvulla. Vihurin valmistussarjat I, II ja III katsottiin 1950-luvulla tarpeellisiksi, sillä lennostoissamme elettiin murrosvaihetta siirryttäessä sodan jälkeisen ajan pääkalustosta, kovasti kuluneista Messerschmitt Bf 109 G-koneista suihkukauteen De Havilland Vampireilla. Sotakorvaukset oli juuri saatu maksettua 1952 ja vasta tuolloin Suomi pystyi ostamaan pienen erän Vampireja Englannista. Vain osa Ilmavoimien teknistä henkilöstöä ja ohjaajia pääsi näin tulevaisuuteen kiinni.

Sen lisäksi, että Vihureilla saatiin vaikeina aikoina kaikissa Ilmavoimien yksiköissä pidettyä yllä peruslentotaitoa myös lentotekninen suunnittelu ja rakentaminen voitiin pitää hengissä. Näin meillä oli 1950-luvun lopulla kyky jatkaa Fouga Magistereilla aina Ilmavoimien alkuajoista tähän päivään saakka (Hornet ja NH90) jatkunut lentokoneiden lisenssivalmistus. Vihureita oli käytössä yhteensä 51 kappaletta 1951-1959. Sinänsä niitä pidettiin hyvinä koneina, mutta useisiin onnettomuuksiin jouduttiin niiden sota-ajoilta peräisin olleiden peruskorjattuinakin epävarmojen moottoreiden ja muiden laitteiden sekä prototyypin lyhyen (kiireellisen) koelento-ohjelman vuoksi. Vaikka seuraavaan valmistussarjaan tehtiin aina teknisiä parannuksia, jatkui Vihureiden onnettomuusputki koko käyttöajan. Tänä päivänä pidetään myös lentokurin osalta paljon tiukempaa mallia kuin tuolloin. Lentoturvallisuus on nykyisin ykkösasia. Tästä oli Valtosellakin esimerkkejä. Kuusitoista menetettyä Vihuria ja seitsemän kuolonuhria oli kuitenkin liikaa kansalaisille. Lehdistön kovan painostuksen vuoksi Vihurit poistettiin käytöstä ja romutettiin yhtä runkoa lukuunottamatta, joka on nähtävillä Suomen Ilmavoimamuseossa.

Killan esitelmäkokous 7.2.2023

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Utin Jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan komentaja everstiluutnantti Jaakko Kauppinen kertoi kokousväelle varuskunnan tämän ajan toiminnasta. Reilun parinkymmenen vuoden lentouransa aikana Kauppinen on ehtinyt saada MD500- ja NH90-koptereiden lisäksi kokemusta myös rykmentin edellisestä kuljetuskopterista Mi-8:sta, jonka kehittyneempi versio oli himmeästi kuljetuskopterivaalissa mukana länsimaisten ohella. Vaikka nyttemmin esimerkiksi suunnilleen samankaltaisissa lentotoimintaolosuhteissa operoivat rajanaapurimme Ruotsi ja Norja omine NH90:n erityisvirityksineen ovat julkisesti pettyneet tähän eurooppalaiseen ratkaisuun, on tyyppi Suomen varusteluilla osoittautunut Maavoimien käytössä oikeaksi valinnaksi monialaisissa kuljetuskopteritehtävissä, pelastuspalvelussa, muiden viranomaistahojen kanssa yhteistoiminnassa kuin kansainvälisissä operaatioissakin. Kansainväliset tehtävät tulevat todennäköisesti jatkossa lisääntymään ja monipuolistumaan sisältäen myös riskialttiimpia tehtäviä. Viidentoista vuoden käyttökokemus tyypistä on luonut niin Helikopteripataljoonan omalle kuin Patriankin tekniikalle kyvyn selättää uuden helikopterityypin käyttöönottoon liittyneet ongelmat ja aina näiden niinkuin kaikkien muidenkin koneiden käytössä ilmenevät vikatilanteet. MD500 kevytkoptereiden toimintatapoja on niinikään kehitetty moneen muuhunkin kuin peruskoulutukseen.

Palkatun henkilökunnan määrä UTJR:ssä on hieman lisääntynyt ja varusmiehiä koulutetaan entiseen tapaan molemmista sapumiseristä, toinen erä vain on selvästi suurempi toista. Vuoden 2022 vuosisuunnitelma sai Puolustusvoimissamme yllättävän käänteen helmikuun 24. päivänä, jonka jälkeen Eurooppa ei ole enää ollut entisensä, mutta ne asiat jäivät sovitusti kokoustilaan.

Esitelmäkokous 1.11.2022

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Marraskuun kuukausikokouksessa Pasi Pirttikoski esitelmöi sotilaslaskuvarjohyppytoiminnan alkuajoista mukaan lukien viime sotiemme ajat. Hän on tutkinut aihepiiriä pitkään ja julkaissut hiljakkoin kattavimman alan suomenkielisen tietokirjan Varjoja Pohjolan taivaan alla. Jo I Maailmansodan aikana saksalaiset pudottivat linjojen taakse yksittäisiä vakoilijoita ja tihutyöntekijöitä. 1920-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ainakin Italiassa ja USA:ssa harjoiteltiin jo joukkopudotuksia. Neuvostoliitto oli 1930-luvulla kehityksen kärjessä aluksi neljän ja myöhemmin kuuden maahanlaskuprikaatin vahvuudella, 18000 miestä. Vuonna 1935 eräässä Neuvostoliiton sotaharjoituksessa pudotettiin 30:stä koneesta yhteensä 600 sotilasta ja seuraavana vuonna peräti 2500 hyppääjää. Tunnetuimpana massiivisista laskuvarjojoukkojen tuella suoritetuista operaatiosta lienee länsiliittoutuneiden suorittama Normandian maihinnousu syksyllä 1944.

Suomessa taktisten laskuvarjojoukkojen koulutus aloitettiin euroopan itsenäisistä valtioista aivan viimeisten joukossa vasta vuonna 1962, jolloin Laskuvarjojääkärikoulu perustettiin Uttiin. Toki pienehköjä laskuvarjohyppykursseja pidettiin kaukopartiomiehille vuodesta 1941 alkaen aina jatkosodan loppuvaiheisiin asti. Suomalainen PAK laskuvarjotehdas valmisti vuodesta 1934 vuoteen 1944 pääosin Ilmavoimien tarpeisiin pelastusvarjoja, joilla viime sotiemme aikana pelastui ainakin kuutisenkymmentä lentävään henkilöstöön kuuluvaa. Utissa ensimmäiset koehypyt suoritettiin vuonna 1927. Tuolloin 2-paikkaisesta Morane Saulnier M.S.50C-koneesta hyppäsi ensin italialainen Salvator-varjojen kauppamies Freri. Hänen jälkeensä ilmaan nousi ja hyppäsi kesken lennon koneesta pois kaksi suomalaista varjon kokeilijaa.

Lokakuun 4. 2022 Jyri Korhosen esitelmä Villavaaran taistelusta

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Syksyllä 1941 Suomen puolustusvoimien 4. Divisioonan tavoitteena oli omalta osaltaan edetä Maaselän ja Aunuksen kannaksen välissä Sortavala - Petroskoi linjalla osallistuakseen myöhemmin muun muassa Petroskoin valtaukseen. Syyskuun 14. – 26.9.1941 käytiin kovat taistelut neuvostojoukkoja vastaan lähellä tavoitetta Säämäjärven ja Petroskoin välisellä Villavaaran alueella. Taisteluihin osallistuneista 4. Divisioonan joukoista valtaosan muodostivat Kouvolan ympäristöstä kootut Jalkaväkirykmentti 5:n (Voikkaa ja Anjala) ja Jalkaväkirykmentti 25:n (Valkeala, Sippola ja Iitti) miehet. JR25 tunnetaan myös Piikkirykmentin nimellä. Taistelun kovuutta kuvaa sekin, että pelkästään Valkealan sankarihautausmailla, Valkeala, Tuohikotti ja Mäntysaari, lepää 29 Villavaaran taistelun sankarivainajaa. Petroskoi siirtyi useiden divisioonien eri osastojen voimin suomalaisten haltuun lokakuun 1. päivänä 1941.

Esitelmä herätti jälkikeskustelua, olihan monella paikalla olijoista liittymäpintaa esitelmän aiheeseen. Paikalla oli myös henkilö, joka 3-vuotiaana oli menettänyt isänsä Villavaarassa.

Kokouksen aluksi Aarni Hyttinen luovutti Aurinkolaivueen standaarin killan puheenjohtaja Lassi Viisaselle. Aurinkolaivue on Espanjan Aurinkorannikolla toimiva suomalainen ilmailuperinneyhteisö. Laivue teki jäsenretken Uttiin loppukesällä. He olivat niin vaikuttuneita täällä tehdystä perinnetyöstä, että lähettivät jälkikäteen standaarinsa huomionosoituksena killalle.

Utin Ilmakillan esitelmäkokous tiistaina 6.9.2022

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Kokouksen aluksi laskimme kukkalaitteen Kotkapatsaalle kunnioittaen näin Ilmavoimien vainajien muistoa. Ilmavoimien vainajien päivä on varsinaisesti syyskuun 7. päivä, mutta tänä vuonna perinteinen kukkien lasku yhdistettiin esitelmäkokoukseen. Killan hallituksen jäsenet Maija Fabritius ja Keijo Sorjonen laskivat kukat.

Esitelmä: Kouvolan punaiset kotkat

Illan esitelmöitsijä Jani Kortesluoma on useamman vuoden ajan tutkinut sisällissodan punaisen osapuolen lentotoimintaa Kouvolan ja Utin ympäristössä. Kouvolassa rautateiden risteysasemakaupungissa oli mm. punaisten Keskisen rintaman esikunta. Lähiseudut olivat pitkään punaisten hallussa ja kovien taistelujen aluetta. Ottaen huomioon Venäjän luonnollinen yhteys punaiseen osapuoleen ja Pietarin läheisyys, oli luonnollista lähettää Puna-armeijan 5. ilmailuosastosta erillinen joukko Suomeen tukemaan punaisia helmikuussa 1918. Pieni määrä Nieuport-lentokoneita venäläisine henkilökuntineen jaettiin osin Kouvolaan ja osin Tampereen lähelle. Kouvolasta sopiva toiminta-alue löytyi veturitallien eteläpuolisilta lumisilta pelloilta mekaanikoiden ja lentäjien tukeutuessa majoituksessa junan vaunuihin. Huhtikuun alkupäivinä hankien muuttuessa pehmeiksi ojitetuilla pelloilla oli uusi toimintapaikka löydetty Utista, jossa oli valmiiksi laaja paloaukea hevosten kilparatoineen, nykyinen lentokentän alue. Alue oli ollut muun muassa myös Venäläisen tarkk’ampujaprikaatin harjoitusalueena. Lento-osaston tuella, tiedustelulennoilla ja kevyillä pommitusjutuilla ei sotatoimien lopputulokseen ollut merkitystä. Valkoiset saivat vallattua Kouvolan seudut huhti-toukokuun vaihteessa ja venäläinen tukijoukko joutui vapunpäivänä 1918 pakenemaan Venäjälle Kotkan kautta laivalla. Koneiden vieminen lentämällä tai junalla osoittautui liian vaikeaksi. Ne poltettiin Utin aseman lähellä yhden epäkuntoisen Kaipiaisten asemalla varastossa olleen Spad-lentokoneen jäädessä muutamaksi vuodeksi Uttiin kunnostettuna Suomen Ilmailuvoimien käyttöön.

Jani Kortesluoma jatkaa edelleen Kouvolan seudun sisällisodan ajan lentotoiminnan perusteellista arkisto- ja muista lähteistä saatua tutkimustaan tavoitteenaan saada julkaistua mahdollisimman kattava kirja aiheesta. Nähdyn puolentoistatunnin esitelmän perusteella aineistoa on jo nyt koossa niin paljon, että kirjan julkaisu onnistuu. Jos jollakin on jotakin, vaikka sirpaletietoakin tuolta ajalta, kuten vanhojen ihmisten kertomuksia, valokuvia jne., ottaa Kortesluoma mielellään lisähavaintoja vastaan. Hänen yhteystietonsa saa ilmakillalta.

Kokousväkeä 6.9.2022

Utin Jääkärirykmentin vala 13.8.2022

Valan ohimarssi

Rykmentin valan esityslento NH90

Valan yleisöä

HS-14 UtJr valan kalustoesittelyssä, kuvassa Pekka ja Riitta Hyyryläinen

HK-2 kalustoesittely

Killan myyntipiste Erkki Alatalo ja Jukka Sihvola