Syyskokous 7.11.2023

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Ennen sääntömääräistä syyskokousta Janne Salonen Ilmailumuseoyhdistyksestä (IMY) piti esitelmän Caravelle-projektista. Noin 1100 jäsenen IMY on perustettu Vantaalla 1969. Se on perustanut Suomen Ilmailumuseon 1972, rakentanut sen nykyiset tilat Vantaan Aviapolikselle sekä luovuttanut museon Suomen Ilmailumuseosäätiölle 1996. Suomen Ilmailumuseo on ilmailun valtakunnallinen vastuumuseo ja kuuluu Trafiikki-museoihin.

Reilut parikymmentä vuotta IMY:n piirissä on haettu sopivaa Suomessa käytössä ollutta suihkumoottorimatkustajakonetta museo- ja perinnekäyttöön. Tukholman Arlandan lentoaseman alueella vuodesta 1974 asti varastoituna ollut SAS:n entinen lyhyitä- ja keskipitkiä reittejä lentänyt Sud Aviation Se 210 Caravelle päätyi Ilmailumuseoyhdistyksen omistukseen 2022. Ennen kädenpuristusta IMY:n oli esitettävä vaikuttava todistusketju koneen omistajalle, Ruotsin valtion merimuseo ja kuljetushistorialliselle museolle, kuinka kone todella puretaan ja kuljetetaan pois Ruotsista. Syksyn 2021 aikana IMY onnistui kokoamaan tarvittavan tekniikan ja muista innokkaista moniosaajista koostuneen tiimin. Vantaan Aviapoliksen alueelle sille ei sijoituspaikkaa saatu, mutta Turun lentoaseman alueelta semmoinen löytyi näköyhteydellä matkustajaterminaaliin. Vuoden 2022 toukokuussa alkoi koneen purkamisen ja siirron esivalmistelut Arlandassa ja ensimmäinen purkuvaihe noin 15 hengen voimalla tapahtui 6.-16.6.2022 ja toinen 4.-8.7. 2022. Kone oli valmis kuljetukseen, mutta laivapaikat Kapellskär – Naantali-kuljetusrekoille oli tilattu keskikesän ruuhkahintojen jälkeiselle ajalle elokuun puolivälin jälkeen tapahtuvaksi. Kone siirtyi Pansiosta vuokrattuun teollisuushalliin kunnostusta varten ja Finnairin 1963 kuosiin maalattavaksi. Kesäkuun puoliväliin 2023 mennessä kone oli matkustamo-osaa lukuunottamatta riittävästi kunnostettuna Turku Airshow 2023 yleisölle esiteltäväksi. Koneen entisöinti jatkuu tänä vuonna talven tuloon asti ja taas ensi keväänä. Kesäisin ensi vuodesta alkaen Caravelle, joka vei Suomenkin matkustajalentokoneet suihkumoottorikaudelle, on auki yleisökohteena. Katso lisää: https://www.ilmailumuseoyhdistys.fi/

Kokousväelle tarjotun riisipuuron ja torttukahvien jälkeen varsinainen syyskokous sujui nopeasti. Jäsenmaksu laskettiin 28:sta 25 euroon, josta killalle jää liittotasojen maksujen jälkeen käyttöön 13 euroa. Killan jäsenmäärä on tällä hetkellä 360. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Lassi Viisanen. Hallitus on nyt uusien sääntöjen mukaan 6-jäseninen: Pekka Hyyryläinen, Jani Kortesluoma, Sakari Liikka, Eino Rantala, Petri Reunanen ja Esko Tilli. Riina Parkko jatkaa rahastonhoitajana ja toiminnan tarkastajaksi lupautui Veijo Oinonen, varalle Jussi Pakarinen. Toimintasuunnitelman runkona säilyivät Utin 100-vuotishistoriallisen näyttelyn ylläpito ja esittely, esitelmätilaisuudet ja retket. Roottori-jäsenjulkaisuun osoitettiin rahat kahden numeron painatukseen ja postitukseen jäsenille. HS-14 (Mi-8) –helikopterin säilytystilahanketta edistetään muilla tavoin kuin liian kalliiksi osoittautuneen vitriinihankkeen kautta, sillä sen rakennuslupaa ei jatkettu.

KOKOUS 10.10.2023

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Lokakuun esitelmäkokouksessa helikopterilentoupseerin uralta Ilmavoimien esikuntaan suunnittelijaksi siirtynyt Jani Kortesluoma kertoi miehittämättömästä sotilasilmailusta viimeisimpien kriisien valossa ja toiminnan kehityksestä Suomessa.

Tässä joitakin havaintoja esitelmästä. Entisten Neuvostotasavaltojen Armenian ja Azerbaidzanin välillä sodittiin alueista pitkään NL:n hajoamisen aikoihin 1990-luvun taitteessa, jolloin Armenia valtasi Vuoristo-Karabahin alueen Azerbaidzanissa. Sota syttyi uudestaaan vuonna 2020. Tuolloin Azerbaidzan oli varustautunut paremmin ja eteni nopeasti muun muassa käyttämällä israelilaisia miehittämättömiä ilma-aluksia (UAV) vastapuolen vastaavan varustuksen ollessa enempi kotikutoisen tasoista. Noin 6 viikon taistelujen jälkeen solmitussa rauhassa armenialaisille jäi pääosin Vuoristo-Karabah mutta joutuvat vetäytymään miehittämiltään Azerbaidžanin alueilta.Tästä konfliktista eteenpäin olemme saaneet todeta näiden erilaisten UAV-välineiden näyttelevän sotatoimissa merkittävää roolia. Ukrainan sodasta on saatu julkisuuteen runsaasti korkeatasoista kuva- ja videomateriaalia onnistuneista operaatioista etenkin pommitusiskuista kummaltakin osapuolelta. Voidaan todeta, että halvoilla laitteilla saadaan kalliiksi käyvää tuhoa vastapuolelle ilman omia henkilötappioita.

Suomessa UAV-toiminta on vuodesta 2015 lähtien ollut tiedustelupainotteista operointia lähes ajanmukaisilla laitteilla mutta vielä pienimuotoista. Nyt UAV-toimintaa ollaan muun muassa järjestelmällisen varusmieskoulutuksen kautta laajentamassa kaikkiin jalkaväen tapaan taisteleviin joukkoihin.

KOKOUS 7.3.2023

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Tiistain 7.3.kokouksen aluksi kokousväki seurasi katseella paririvissä Maija Fabritiuksen ja Lassi Viisasen kukkien laskua kotkapatsaalle. Näin kilta kunnioitti edellispäivän Ilmavoimien vuosipäivää. Vuosipäivää vietetään Ilmavoimien ensimmäisen koneen, Thulin Typ D -tiedustelukoneen, saapumisen vuosipäivänä. Ruotsalaisen kreivi von Rosenin Ilmavoimille lahjoittama kone siirtolennettiin Uumajasta Vaasaan 6. maaliskuuta 1918, joten nyt Suomen Ilmavoimat on 105 vuotias.

Esitelmän aiheena oli harjoitushävitttäjä Valmet Vihuri vahvalla liittymäpinnalla Utin historiaan. Ilmavoimien insinöörieverstiluutnantti evp Reini Valtosella oli kerrottavana runsaasti omakohtaista kokemusta Karjalan Lennoston Utin Vihuri-toiminnasta 1950-luvulla. Vihurin valmistussarjat I, II ja III katsottiin 1950-luvulla tarpeellisiksi, sillä lennostoissamme elettiin murrosvaihetta siirryttäessä sodan jälkeisen ajan pääkalustosta, kovasti kuluneista Messerschmitt Bf 109 G-koneista suihkukauteen De Havilland Vampireilla. Sotakorvaukset oli juuri saatu maksettua 1952 ja vasta tuolloin Suomi pystyi ostamaan pienen erän Vampireja Englannista. Vain osa Ilmavoimien teknistä henkilöstöä ja ohjaajia pääsi näin tulevaisuuteen kiinni.

Sen lisäksi, että Vihureilla saatiin vaikeina aikoina kaikissa Ilmavoimien yksiköissä pidettyä yllä peruslentotaitoa myös lentotekninen suunnittelu ja rakentaminen voitiin pitää hengissä. Näin meillä oli 1950-luvun lopulla kyky jatkaa Fouga Magistereilla aina Ilmavoimien alkuajoista tähän päivään saakka (Hornet ja NH90) jatkunut lentokoneiden lisenssivalmistus. Vihureita oli käytössä yhteensä 51 kappaletta 1951-1959. Sinänsä niitä pidettiin hyvinä koneina, mutta useisiin onnettomuuksiin jouduttiin niiden sota-ajoilta peräisin olleiden peruskorjattuinakin epävarmojen moottoreiden ja muiden laitteiden sekä prototyypin lyhyen (kiireellisen) koelento-ohjelman vuoksi. Vaikka seuraavaan valmistussarjaan tehtiin aina teknisiä parannuksia, jatkui Vihureiden onnettomuusputki koko käyttöajan. Tänä päivänä pidetään myös lentokurin osalta paljon tiukempaa mallia kuin tuolloin. Lentoturvallisuus on nykyisin ykkösasia. Tästä oli Valtosellakin esimerkkejä. Kuusitoista menetettyä Vihuria ja seitsemän kuolonuhria oli kuitenkin liikaa kansalaisille. Lehdistön kovan painostuksen vuoksi Vihurit poistettiin käytöstä ja romutettiin yhtä runkoa lukuunottamatta, joka on nähtävillä Suomen Ilmavoimamuseossa.

Killan esitelmäkokous 7.2.2023

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Utin Jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan komentaja everstiluutnantti Jaakko Kauppinen kertoi kokousväelle varuskunnan tämän ajan toiminnasta. Reilun parinkymmenen vuoden lentouransa aikana Kauppinen on ehtinyt saada MD500- ja NH90-koptereiden lisäksi kokemusta myös rykmentin edellisestä kuljetuskopterista Mi-8:sta, jonka kehittyneempi versio oli himmeästi kuljetuskopterivaalissa mukana länsimaisten ohella. Vaikka nyttemmin esimerkiksi suunnilleen samankaltaisissa lentotoimintaolosuhteissa operoivat rajanaapurimme Ruotsi ja Norja omine NH90:n erityisvirityksineen ovat julkisesti pettyneet tähän eurooppalaiseen ratkaisuun, on tyyppi Suomen varusteluilla osoittautunut Maavoimien käytössä oikeaksi valinnaksi monialaisissa kuljetuskopteritehtävissä, pelastuspalvelussa, muiden viranomaistahojen kanssa yhteistoiminnassa kuin kansainvälisissä operaatioissakin. Kansainväliset tehtävät tulevat todennäköisesti jatkossa lisääntymään ja monipuolistumaan sisältäen myös riskialttiimpia tehtäviä. Viidentoista vuoden käyttökokemus tyypistä on luonut niin Helikopteripataljoonan omalle kuin Patriankin tekniikalle kyvyn selättää uuden helikopterityypin käyttöönottoon liittyneet ongelmat ja aina näiden niinkuin kaikkien muidenkin koneiden käytössä ilmenevät vikatilanteet. MD500 kevytkoptereiden toimintatapoja on niinikään kehitetty moneen muuhunkin kuin peruskoulutukseen.

Palkatun henkilökunnan määrä UTJR:ssä on hieman lisääntynyt ja varusmiehiä koulutetaan entiseen tapaan molemmista sapumiseristä, toinen erä vain on selvästi suurempi toista. Vuoden 2022 vuosisuunnitelma sai Puolustusvoimissamme yllättävän käänteen helmikuun 24. päivänä, jonka jälkeen Eurooppa ei ole enää ollut entisensä, mutta ne asiat jäivät sovitusti kokoustilaan.

Esitelmäkokous 1.11.2022

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Marraskuun kuukausikokouksessa Pasi Pirttikoski esitelmöi sotilaslaskuvarjohyppytoiminnan alkuajoista mukaan lukien viime sotiemme ajat. Hän on tutkinut aihepiiriä pitkään ja julkaissut hiljakkoin kattavimman alan suomenkielisen tietokirjan Varjoja Pohjolan taivaan alla. Jo I Maailmansodan aikana saksalaiset pudottivat linjojen taakse yksittäisiä vakoilijoita ja tihutyöntekijöitä. 1920-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ainakin Italiassa ja USA:ssa harjoiteltiin jo joukkopudotuksia. Neuvostoliitto oli 1930-luvulla kehityksen kärjessä aluksi neljän ja myöhemmin kuuden maahanlaskuprikaatin vahvuudella, 18000 miestä. Vuonna 1935 eräässä Neuvostoliiton sotaharjoituksessa pudotettiin 30:stä koneesta yhteensä 600 sotilasta ja seuraavana vuonna peräti 2500 hyppääjää. Tunnetuimpana massiivisista laskuvarjojoukkojen tuella suoritetuista operaatiosta lienee länsiliittoutuneiden suorittama Normandian maihinnousu syksyllä 1944.

Suomessa taktisten laskuvarjojoukkojen koulutus aloitettiin euroopan itsenäisistä valtioista aivan viimeisten joukossa vasta vuonna 1962, jolloin Laskuvarjojääkärikoulu perustettiin Uttiin. Toki pienehköjä laskuvarjohyppykursseja pidettiin kaukopartiomiehille vuodesta 1941 alkaen aina jatkosodan loppuvaiheisiin asti. Suomalainen PAK laskuvarjotehdas valmisti vuodesta 1934 vuoteen 1944 pääosin Ilmavoimien tarpeisiin pelastusvarjoja, joilla viime sotiemme aikana pelastui ainakin kuutisenkymmentä lentävään henkilöstöön kuuluvaa. Utissa ensimmäiset koehypyt suoritettiin vuonna 1927. Tuolloin 2-paikkaisesta Morane Saulnier M.S.50C-koneesta hyppäsi ensin italialainen Salvator-varjojen kauppamies Freri. Hänen jälkeensä ilmaan nousi ja hyppäsi kesken lennon koneesta pois kaksi suomalaista varjon kokeilijaa.

Lokakuun 4. 2022 Jyri Korhosen esitelmä Villavaaran taistelusta

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Syksyllä 1941 Suomen puolustusvoimien 4. Divisioonan tavoitteena oli omalta osaltaan edetä Maaselän ja Aunuksen kannaksen välissä Sortavala - Petroskoi linjalla osallistuakseen myöhemmin muun muassa Petroskoin valtaukseen. Syyskuun 14. – 26.9.1941 käytiin kovat taistelut neuvostojoukkoja vastaan lähellä tavoitetta Säämäjärven ja Petroskoin välisellä Villavaaran alueella. Taisteluihin osallistuneista 4. Divisioonan joukoista valtaosan muodostivat Kouvolan ympäristöstä kootut Jalkaväkirykmentti 5:n (Voikkaa ja Anjala) ja Jalkaväkirykmentti 25:n (Valkeala, Sippola ja Iitti) miehet. JR25 tunnetaan myös Piikkirykmentin nimellä. Taistelun kovuutta kuvaa sekin, että pelkästään Valkealan sankarihautausmailla, Valkeala, Tuohikotti ja Mäntysaari, lepää 29 Villavaaran taistelun sankarivainajaa. Petroskoi siirtyi useiden divisioonien eri osastojen voimin suomalaisten haltuun lokakuun 1. päivänä 1941.

Esitelmä herätti jälkikeskustelua, olihan monella paikalla olijoista liittymäpintaa esitelmän aiheeseen. Paikalla oli myös henkilö, joka 3-vuotiaana oli menettänyt isänsä Villavaarassa.

Kokouksen aluksi Aarni Hyttinen luovutti Aurinkolaivueen standaarin killan puheenjohtaja Lassi Viisaselle. Aurinkolaivue on Espanjan Aurinkorannikolla toimiva suomalainen ilmailuperinneyhteisö. Laivue teki jäsenretken Uttiin loppukesällä. He olivat niin vaikuttuneita täällä tehdystä perinnetyöstä, että lähettivät jälkikäteen standaarinsa huomionosoituksena killalle.

Utin Ilmakillan esitelmäkokous tiistaina 6.9.2022

Teksti ja kuvat: Juha Ritari

Kokouksen aluksi laskimme kukkalaitteen Kotkapatsaalle kunnioittaen näin Ilmavoimien vainajien muistoa. Ilmavoimien vainajien päivä on varsinaisesti syyskuun 7. päivä, mutta tänä vuonna perinteinen kukkien lasku yhdistettiin esitelmäkokoukseen. Killan hallituksen jäsenet Maija Fabritius ja Keijo Sorjonen laskivat kukat.

Esitelmä: Kouvolan punaiset kotkat

Illan esitelmöitsijä Jani Kortesluoma on useamman vuoden ajan tutkinut sisällissodan punaisen osapuolen lentotoimintaa Kouvolan ja Utin ympäristössä. Kouvolassa rautateiden risteysasemakaupungissa oli mm. punaisten Keskisen rintaman esikunta. Lähiseudut olivat pitkään punaisten hallussa ja kovien taistelujen aluetta. Ottaen huomioon Venäjän luonnollinen yhteys punaiseen osapuoleen ja Pietarin läheisyys, oli luonnollista lähettää Puna-armeijan 5. ilmailuosastosta erillinen joukko Suomeen tukemaan punaisia helmikuussa 1918. Pieni määrä Nieuport-lentokoneita venäläisine henkilökuntineen jaettiin osin Kouvolaan ja osin Tampereen lähelle. Kouvolasta sopiva toiminta-alue löytyi veturitallien eteläpuolisilta lumisilta pelloilta mekaanikoiden ja lentäjien tukeutuessa majoituksessa junan vaunuihin. Huhtikuun alkupäivinä hankien muuttuessa pehmeiksi ojitetuilla pelloilla oli uusi toimintapaikka löydetty Utista, jossa oli valmiiksi laaja paloaukea hevosten kilparatoineen, nykyinen lentokentän alue. Alue oli ollut muun muassa myös Venäläisen tarkk’ampujaprikaatin harjoitusalueena. Lento-osaston tuella, tiedustelulennoilla ja kevyillä pommitusjutuilla ei sotatoimien lopputulokseen ollut merkitystä. Valkoiset saivat vallattua Kouvolan seudut huhti-toukokuun vaihteessa ja venäläinen tukijoukko joutui vapunpäivänä 1918 pakenemaan Venäjälle Kotkan kautta laivalla. Koneiden vieminen lentämällä tai junalla osoittautui liian vaikeaksi. Ne poltettiin Utin aseman lähellä yhden epäkuntoisen Kaipiaisten asemalla varastossa olleen Spad-lentokoneen jäädessä muutamaksi vuodeksi Uttiin kunnostettuna Suomen Ilmailuvoimien käyttöön.

Jani Kortesluoma jatkaa edelleen Kouvolan seudun sisällisodan ajan lentotoiminnan perusteellista arkisto- ja muista lähteistä saatua tutkimustaan tavoitteenaan saada julkaistua mahdollisimman kattava kirja aiheesta. Nähdyn puolentoistatunnin esitelmän perusteella aineistoa on jo nyt koossa niin paljon, että kirjan julkaisu onnistuu. Jos jollakin on jotakin, vaikka sirpaletietoakin tuolta ajalta, kuten vanhojen ihmisten kertomuksia, valokuvia jne., ottaa Kortesluoma mielellään lisähavaintoja vastaan. Hänen yhteystietonsa saa ilmakillalta.

Kokousväkeä 6.9.2022

Utin Jääkärirykmentin vala 13.8.2022

Valan ohimarssi

Rykmentin valan esityslento NH90

Valan yleisöä

HS-14 UtJr valan kalustoesittelyssä, kuvassa Pekka ja Riitta Hyyryläinen

HK-2 kalustoesittely

Killan myyntipiste Erkki Alatalo ja Jukka Sihvola